Nikotiinipussit ovat tupakasta vapaita?

Mitä on nikotiininuuska

Nikotiinipussit ovat jatkuvasti nostaneet suosiotaan tupakoinnin tai nuuskaamisen lopettamisen apuvälineenä. Nikotiinipussit ovat tupakasta vapaita pussukoita, joita käytetään nuuskan tapaan huulen alla, josta nikotiini imeytyy tasaisesti.

Nikotiinipusseja voi käyttää huomaamattomasti sisätiloissa, kuten lentokoneissa, palavereissa, työpaikalla, toimistohommissa jne. Entisenä tupakoitsijana itse kaipasin hetken aikaa tupakoinnin tapaa, mutta jo parin päivän jälkeen tavasta oli päästy irti ja tippaakaan olisi maistunut lähteä pakkaseen värjöttelemään. Lue top10 vinkit tupakoinnin lopettamiseen.

Nikotiini annospussit ovat valkoisia väriltään, eivätkä värjää hampaita, eikä nikotiinipussien vuoksi ala henkikään haisemaan. Nikotiinipussivalikoimasta löytyy nykyään jo todella paljon erilaisia makuja ja jokainen löytää varmasti itselleen parhaiten maistuvat tuotteet. Monet nuuskaajat ovatkin kertoneet nikotiinipussien avanneen täysin uuden maailman perinteisen nuuskan käyttämisen sijaan, kun aina samalle, ei niin miellyttävälle maistuvalle nuuskalle, on löytynyt useita makuvaihtoehtoja silti nuuskamaisen tunteen säilyttäen.

Suosituimmat nikotiinipussit

Tupakoinnin lopettajien keskuudessa suosituimmat nikotiinipussit löytyvät melko laidasta laitaan valikoimaamme. Kun nuuskaamiseen tottunut nikotiinin käyttäjä etsii usein suutuntumaltaan kaikkein koviten poraavat tuotteet korvaamaan nuuska-annoksensa, tupakoinnin lopettajien joukossa on sekä kovemmin poraavasta että hennommasta suutuntumasta pitäviä ihmisiä.. Saamamme palautteiden perusteella, TOP-5 suosituimmat nikotiinipussit tupakoinnin lopettajalle Suomessa ovat:

  1. Nyytti Tervalaku
  2. Dope Ice Mango
  3. Dope Freeze
  4. ICE Vattulaku
  5. ICE Frost
Varasto loppu
(103) 4,49 3,82
(224) 5,90 5,02
Top tuote
(85) 5,90 3,69
Varasto loppu
(50) 3,50 2,98

Suosituimmat nikotiinipussit nuuskan käytön lopettajalle

Kuten edellä mainittiin, valtaosa nuuskan käyttämistä lopettavista kaipaa nikotiinipusseiltaan mahdollisimman nuuskamaista suutuntumaa, eli voimakasta porausta. On yllättävää, kuinka pieni merkitys nikotiinipussin sisältämällä nikotiinin määrällä on siihen, kuinka hyvin nuuskan lopettaminen onnistuu miedoilla nikotiinipusseilla, kunhan vain pussin tuntuma on nuuskamainen. Useat jopa kaikkein vahvimpia nuuskamerkkejä, kuten R42, Siberiaa tai Denssiä säännöllisesti käyttäneet nuuskaajat, ovat päässeet lopullisesti eroon nuuskasta heti ensimmäisellä yrityksellä nikotiinipussien avulla. Pienemmän nikotiinimäärän lisäksi on syytä nostaa edelleen esille se, että nikotiinipussit ovat tupakasta vapaita. Tuotteemme siis todella toimivat korvaushoitotuotteena. TOP-5 suosituimmat nikotiinipussit nuuskan lopettajille ovat:

  1. ICE Frost 2.0
  2. PAZ Spearmint
  3. PAZ Cool Mint
  4. ICE Freeze Reaper
  5. Dope Ice Cool
Varasto loppu
(67) 3,50 2,98
Varasto loppu
(77) 4,49 3,82
Varasto loppu
(59) 5,90 5,02
(60) 5,90 5,02

Mistä nämä nikotiinipussit sitten ovat tehty?

Pussien koostumus on hyvin yksinkertainen, ne sisältävät: luonnollista kuitua (E460), tasapainottajat (E500, natriumkarbonaatti), luonnollisia maku-aineita, täyte-ainetta (E415 ksantaani, jota käytetään makeisissa ja purukumeissa) ja nikotiinisuolaa, joka on nikotiinin puhtain olomuoto. Vaikka onkin Zonnic loppu melkein kaikkialta, niin meiltä kyllä löytyy tuotetta yllinkyllin. Omien kokemustemme ja asiakaspalautteen perusteella on nikotiinipussimme myös paljon Zonnicin omia parempaa.

Ja siinäpä se. Koska nikotiinipussit ovat tupakasta vapaita, ei niiden sisältämistä ainesosista löydy pitkää litanjaa super epäterveellisiä aineita, kuten terva, häkä ja tupakka. Annospusseista on tullut todella suosittuja nikotiinin korvaushoidoissa, nikotiini imeytyy tasaisesti ja nikotiinipusseja on miellyttävä käyttää. Samoiten moni vanha nuuskaaja on siirtynyt näihin tupakattomiin nikotiininuuskiin. Pusseja käyttämällä elintärkeisiin hengityselimiin ei tarvitse vetää mitään ylimääräistä. Nikotiinipusseista suosituimmat onkin listattu aiemmin artikkelissamme.

Suomella on kunnianhimoinen tavoite tehdä Suomi savuttomaksi vuoteen 2030 mennessä ja mielestämme nikotiinipusseissa voi olla hyvinkin avain onneen.

Nikotiinipussien etuja verrattuna tupakointiin

  • Hajuttomuus, nikotiinipusseja käyttämällä et haise.
  • Huomaamattomuus, voit käyttää nikotiinipusseja missä haluat kenenkään huomaamatta.
  • Nikotiinipussit eivät värjää hampaita, kuten nuuska ja tupakka
  • Miellyttävät maut, tupakka/nuuska, nyt ei useimmiten maistui kovinkaan hyvältä, nikotiinipusseilla voit valita mieluisan maun.
  • Tupakkavapaat, nikotiinipussukoissa ei ole laisinkaan tupakkaa
  • Hinta, ICE nikotiiniannospussit maksavat 5,90€/rasia

Myös nämä uudet nikotiinipussit ovat tupakasta vapaita

(52) 5,90 5,02
Varasto loppu
(41) 5,90 5,02
(54) 5,90 5,02
(46) 5,90 5,02

2 kommenttia artikkelissa “Nikotiinipussit ovat tupakasta vapaita?

    • admin sanoo:

      Itse pussit ovat reilumman kokoisia ja enemmän nuuskamaisia. Sisällön puolesta eroja on jonkin verran. ICE nikotiinipusseissa ei ole käytetty aspartaamia, tai muita keinotekoisia myrkkyjä. ICE:n käyttämät makuaineet ovat luonnonmukaisia. Ice ei myöskään ole tupakkayhtiön tuote, kuten edellämainittu brändi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.