Nikotiinipussien myynti vapautettu Suomessa

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ilmoitti huhtikuun alussa, että nikotiinipusseja ei luokitella enää lääkevalmisteiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tästä lähtien myös vahvat nikotiinipussit ovat vapaasti tilattavissa Suomeen ilman säännöstelyä.

Nikotiinipussit ovat nikotiinia sisältäviä annospusseja, joissa ei ole tupakkaa. Ennen Fimean päätöstä, yli neljä grammaa nikotiinia sisältävät vahvat nikotiinipussit luokiteltiin lääkkeiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vahvojen nikotiinipussien tilaaminen on aiemmin vaatinut lääkeainereseptin. Fimean päätöksen jälkeen voit sen sijaan tilata nikotiinipusseja siinä vahvuudessa ja sellaisen määrän kuin itse haluat, täysin laillisesti ja turvallisesti suoraan kotiovellesi.

Tulli ei enää valvo nikotiinipussien maahantuontia

Fimean päätökseen on reagoitu välittömästi myös Suomen tullissa. Koska Fimean linjauksen myötä nikotiinipusseja ei enää koske lääkeaineiden maahantuontirajoitukset, tullin velvollisuudet valvoa maahantuontia päättyivät. Tulli lopettikin nikotiinipussien maahantuonnin valvonnan 4.4.2023 lähtien. Nyt nikotiinipusseja kohdellaan tullin näkökulmasta samalla tavalla kuin mitä tahansa muuta maahantuontitavaraa.

Ennen Fimean päätöstä, yli neljä milligrammaa nikotiinia sisältäviä nikotiinipusseja on saanut tuoda maahan kerrallaan kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän. Maahantuonti on vaatinut reseptin tai muun voimassa olevan tuontiluvan esittämisen.

Lääkeaineiksi luettujen nikotiinipussien maahantuontia on aiemmin valvottu tiukasti. Tulli on takavarikoinut tai ottanut haltuunsa laittomasti maahantuotuja nikotiinipusseja. Se on myös aloittanut tarvittaessa esitutkinnan vaatien tietoa, mihin tarkoitukseen ja mistä vahvat nikotiinipussit on hankittu.  

Fimean luokittelumuutoksen jälkeen nikotiinipusseja saa nyt myydä rajoituksetta esimerkiksi huoltoasemilla tai kivijalkakaupoissa ilman erillistä lupaa. Nikotiinipussien tuominen ja tilaaminen Suomeen onnistuu myös ilman tullin valvontaa. Nikotiinipusseja voi tilata verkosta minkä vahvuisina tahansa, rajoittamattoman määrän kerrallaan. Enää aiempi, lääkeaineita koskenut rajoitus kolmen kuukauden käyttöä vastaavasta määrästä ei ole voimassa.

Nikotiinipusseja koskeva maahantuontimuutos ei koske nuuskan maahantuontisäädöksiä. Tällä hetkellä nuuskaa saa tuoda Suomeen enintään yhden kilon päivässä.

Fimean päätös yllätti Sosiaali- ja terveysministeriön

Fimean päätös liittyy tupakkalainsäädännön uudistukseen, jota Sosiaali- ja terveysministeriö parhaillaan valmistelee. STM:lle tuli yllätyksenä Fimean päätös, jonka mukaan vahvoja nikotiinipusseja ei luokitella enää lääkkeiksi.

Erilaisia nikotiinivalmisteita on tänä päivänä markkinoilla paljon, eikä niitä Fimean arvion mukaan voi enää luokitella lääkkeeksi pelkästään niiden sisältämän nikotiinimäärän perusteella. Fimea on uudelleenarvioinut, että kuluttajat käyttävät nykyään nikotiinipusseja lääkkeiden sijaan päihteinä, ja tässä lienee myös keskeinen peruste Fimean päätökseen. Fimean ylijohtaja Eija Pelkosen mukaan nikotiinipussien valvonta onkin hyvä sisällyttää tupakkalainsäädäntöön.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan uutta tupakkalainsäädäntöä, johon sisältyy nikotiinipussien käytön kieltäminen ja maahantuonnin rajoittaminen. STM:n tavoitteena on saada tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppumaan Suomessa vuoteen 2030 mennessä.

STM ryhtyi välittömästi Fimean päätöksen jälkeen valmistelemaan tupakkalain muutosta, jossa nikotiinipusseja säädeltäisiin samaan tapaan kuin tupakkaa sisältäviä perinteisiä nuuskia. Tämä tarkoittaisi sitä, että nikotiinipusseja koskisivat nuuskan tavoin myyntikielto ja maahantuonnin rajoitukset. Tällä hetkellä maahantuontia rajoitetaan niin, että yli 18-vuotiaat yksityishenkilöt voivat tuoda nuuskaa Suomeen kilogramman vuorokaudessa.

Säädelty nikotiinipussien myynti olisi täyskieltoa järkevämpi

Sosiaali- ja terveysministeriön kaavailevan uuden tupakkalainsäädännön myötä nikotiinipusseja koskisi tulevaisuudessa täyskielto, joka liittyy sekä myyntiin että maahantuontiin. Täyskiellon myötä nikotiinipussit siirtyisivät mitä todennäköisimmin harmaan talouden myyntikanaviin, jossa myös tupakkanuuska liikkuu tänä päivänä. Nuuskaa myydään Facebook-ryhmissä, jossa ikärajavalvonta ei ole mistään kotoisin, jonka vuoksi myös alaikäiset saavat ostettua tupakkanuuskaa suoraan kotiovelle.

Täyskiellon myötä tupakattomat nikotiinipussit kiellettäisiin täysin, mutta tavallista tupakkaa saisi edelleen ostaa täysin normaaliin tapaan. Tämän vuoksi täyskiellon sijaan järkevämpi ratkaisu olisi, että nikotiinipussien myynti sallittaisiin uuden tupakkalainsäädännön alla säädellysti.

Tällä hetkellä kuitenkin niin kauan kuin vahvat nikotiinipussit laki ei ole astunut voimaan, on nikotiinipussien myynti Suomessa sallittua.

Nikotiinipussit rinnastetaan usein virheellisesti nuuskaan

Nikotiinipussit ovat yleisesti ottaen suosituin vaihtoehtoinen nikotiinivalmiste. Ne rinnastetaan usein kuitenkin virheellisesti nuuskaan. Suurin ero nikotiinipussien ja nuuskan välillä on se, että nikotiinipussit eivät sisällä nuuskan tapaan lainkaan tupakkaa.

Monet kuluttajat ovat käyttäneet nikotiinipusseja tupakoinnin lopettamisessa. Niiden on todettu olevan jopa tehokkaampia kuin perinteiset nikotiinipurukumit tai muut korvaushoidot. Tämän vuoksi nikotiinipusseista onkin tullut yksi suosituimmista tupakoinnin lopetukseen suunnitelluista tuotteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.