Author Archives: Jarkko

Tuore tutkimustieto: Nikotiinipussit on haitattomin nikotiinituote!

Nikotiinipussit vähiten haittoja aiheuttava nikotiinituote

Tuoreet tutkimukset tupakkaan liittyvien sairauksien riskeistä viidentoista eri nikotiinituotteen osalta antavat mielenkiintoisia tuloksia nikotiinituotteiden aiheuttamista haitoista. Tutkimusta varten on seulottu PubMed®-, MEDLINE- ja Clinicaltrials.gov-tietokannat ja tutkimuksen laatu ja virheriski on otettu huomioon seulontakriteereissä. Tiedoista on koottu kahdentoista ryhmän 1 karsinogeenin, eli syöpää aiheuttavan aineen toksiinipäästö- ja sisältöanalyysi, jota on käytetty elinikäisen syöpäriskin arvioinnissa epidemiologiseen meta-analyysiin […]

Nikotiinipussien myynti vapautettu Suomessa

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ilmoitti huhtikuun alussa, että nikotiinipusseja ei luokitella enää lääkevalmisteiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tästä lähtien myös vahvat nikotiinipussit ovat vapaasti tilattavissa Suomeen ilman säännöstelyä. Nikotiinipussit ovat nikotiinia sisältäviä annospusseja, joissa ei ole tupakkaa. Ennen Fimean päätöstä, yli neljä grammaa nikotiinia sisältävät vahvat nikotiinipussit luokiteltiin lääkkeiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vahvojen […]

Tupakan hinta 2023 – näin paljon voit säästää

Tupakan hinta nousee jälleen

Tupakan hinta ja käytännössä sen määrittelevä tupakkavero on noussut tasaisesti vuosittain jo kymmenien vuosien ajan. Jos on hintojen nousu ollut tasaisen tappavaa, tasaisen tappavaa on myös ollut tupakoinnin aiheuttamien sairauksien vaikutukset. Tämä artikkeli paljastaa, kuinka paljon tämä tappava harrastus maksaa ja paljonko tupakoinnin hintojen arvioidaan nousevan tulevana vuonna 2023. Tupakan hinta nousee Tupakoinnin lopettamisen hyödyt […]

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt päivä päivältä

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt näkyvät heti

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt ovat huomattavissa jo jopa samana päivänä kun olet lopettanut tupakoinnin. Tupakan hinta nousee vuosittain, jopa useita kertoja, ja tupakoinnin kustannukset tuntuvat lompakossa tuhansien eurojen kuluna vuosittain. Keskitymme nyt rahan sijaan kuitenkin tupakoinnin lopettamisen terveyshyötyihin. Kun pysyt erossa tupakasta, tupakoinnin lopettamisen hyödyt kertaantuvat lumivyöryn lailla. Lue tästä artikkelista mitä kehossasi tapahtuu tupakoinnin lopettamisen […]

Mitä tapahtuu kun lopettaa tupakoinnin?

mitä tapahtuu tupakoinnin lopettamisen jälkeen

Tupakoinnin lopettaminen ja tupakoinnin lopettamisen hyödyt tuntuvat nopeasti ja monella eri tavalla. Kun tupakointi loppuu, elimistössä alkaa tapahtua monenlaisia asioita – ja luonnollisesti kaikki muutokset tapahtuvat parempaan suuntaan. Lue alta, mitä tapahtuu, kun lopettaa tupakoinnin. Mitä tupakointi aiheuttaa? Tupakointi kirjaimellisesti lyhentää elämää. Tutkimusten valossa tulokset ovat melko brutaalia luettavaa, sillä keskimäärin tupakointi lyhentää elinikää noin […]

Miksi tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa?

Miksi tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa?

Tupakoinnin lopettaminen on aina varma puheenaihe tupakoitsijoiden keskuudessa. Lähes jokainen tupakoitsija on jossain vaiheessa yrittänyt lopettaa, tai ainakin vähentää tupakointia. Ennen lopettamisyritystä moni on hyvin itsevarma lopettamisen helppoudesta, eikä ymmärrä miksi tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa. Moni tupakoitsija on ajatellut asian olevan näin: Minä voin lopettaa koska tahansa. Ei minun ole mikään pakko polttaa. Kun tämä […]

Nuuskaaminen vai nikotiinipussit?

nuuskaaminen vai nikotiinipussit?

Nuuskaaminen on ollut suosittua Suomessa jo vuosikymmeniä, huolimatta siitä, että nuuskan myynti Suomessa on ollut kiellettyä vuodesta 1995 lähtien. Vasta aivan lähiaikoina, viimeisen kahden vuoden aikana, nuuskaaminen on saanut varteenotettavan vaihtoehdon. Uudet, modernit nikotiinipussit ovat auttaneet jo tuhannet suomalaiset eroon vakavia terveyshaittoja aiheuttavasta ruotsalaisesta nuuskasta. Nikotiinipussit ovat nousseet nopeasti Suomen suosituimmaksi nikotiinituotteeksi, eikä vähiten sen […]

Madventures kohti kaamosta nuuskakairan kautta

Madventures nuuskakairan tukussa

Legendaarinen Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tunna Milonoff tekevät paluun ruutuihin Madventures Suomi -sarjan toisella tuotantokaudella. Tänään 19.1 Ruutu+ palvelussa julkaistussa tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa Madventures suuntaa kohti lappia ja kaamosta, monen muun länsirannikkoa pitkin pohjoiseen matkailevan tavoin, Nuuskakairan tukun kautta. Tehtävämme on selvittää Suomen ja sen heimojen salaisuudet. Miksi täällä pohjolan perukoilla asuu maailman onnellisin kansa? […]

Paras uudenvuodenlupaus: Savuton vuosi 2022

Paras uudenvuodenlupaus: lopeta tupakointi

Vuodenvaihde on perinteinen aika uusille aluille, tavoitteille ja lupauksille. Uudenvuodenlupaus liittyy hyvin usein itsensä kehittämiseen ja tietyistä paheista eroon pääsemiseen. Monesti lupaukset ovat oman terveyden kannalta tärkeäksi koettuihin asioihin liittyviä. Suomen yleisin uudenvuodenlupaus onkin varmasti joko kuntoilun ja liikunnan lisääminen tulevana vuonna, tai puhtaasti painonpudotukseen liittyvä lupaus. Terveys on hieno tavoite Omasta terveydestä paremmin huolehtiminen […]

Vahvat nikotiinipussit

Vahvat nikotiinipussit ovat laittomia Suomessa

Vahvat nikotiinipussit aiheuttivat paljon lisätyötä Suomen tullissa ennen lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean 4.4.2023 tullutta päätöstä nikotiinipussien lääkkeeksi luokittelun kumoamisesta. Nikotiinipussien tilaaminen Suomeen on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti viime vuosien aikana, ja ennen Fimean uutta päätöstä Tullin tuli aloittaa esitutkinta aina kun Suomeen saapuvien nikotiinipussien nikotiinipitoisuus ylitti 4mg rajan. Tulli kertoi vuonna 2022, että rikostutkintoja avattiin […]

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.