Nuuska Haaparanta

Nuuska Haaparanta

Nuuska ja Haaparanta on kaikkien suomalaisten nuuskan käyttäjien hyvin tuntema kombinaatio. Miten covid-19 on vaikuttanut nuuskan hakemiseen Haaparannasta? Nuuskan rajakauppa Haaparannasta kävi ennen covid-19 pandemiaa todella kuumana. Vuonna 2021 rajaliikenne toimii jälleen pandemian jälkeen normaalisti ja nuuskakauppa Haaparannassa käy jälleen rajuilman lailla.

Nuuska

Nuuska on tupakasta valmistettu tuote, jota käytetään useimmiten ylähuulen alla. Nuuska sisältää nikotiinia, joka imeytyy verenkiertoon suun limakalvojen kautta. Eu-tasolla nuuskan myynti kiellettiin vuonna 1992 kaikissa sen aikaisissa EU-maissa. Poikkeuksena tästä on kuitenkin Ruotsi, jossa nuuskan valmistus ja myynti sallittiin poikkeusluvalla.

Nuuskaa kulkeutuu Suomeen valtavia määriä Haaparannasta ja muualta Ruotsista. Nuuskaa tuodaan myös laittomasti Suomeen Venäjältä, vaikka nuuskan myynti kiellettiinkin Venäjällä jo vuonna 2016.

Nuuska sisältää yli 2500 erilaista kemikaalia. Kuitenkin suurin osa nuuskan sisällöstä on tupakkaa (40-45%) ja vettä. Yleinen myytti, että nuuskassa olisi joskus käytetty lasinsirpaleita ei pidä paikkaansa. Myytti juontaa juurensa mitä todennäköisimmin kiteytyneestä suolasta, josta juoru lasinsiruista on lähtenyt liikkeelle.

Nuuska Haaparanta – koronan vaikutukset

Nuuskan tuonti Haaparannasta on todella yleistä ja moni ajaa jopa Helsingistä ja muualta pääkaupunkiseudulta Haaparantaan hakemaan tätä ”mustaa kultaa”. Nuuskaa takavarikoidaan tuhansia kiloja vuodessa ja pääsääntöisesti juuri Haaparannan ja Tornion rajalta.

Suosituin nuuskan hakupaikka Haaparannassa lienee Nuuskakairan tukkujoka tarjoaa perinteisen nuuskan lisäksi nikotiinipusseja, mutta huom. nuuskakairassa myynnissä olevat nikotiininuuskat ovat liian vahvoja ja niitä ei saa tuoda laisinkaan Suomeen ilman syyllistymistä lääkeainerikokseen.

Pandemia iski rajaliikenteeseen

Koronapandemian iskiessä Suomen ja Ruotsin väliseen rajaliikenteeseen, nuuskan laiton maahantuonti siirtyi rahtiliikenteeseen ja matkustajaliikenteen mukana tuleva laittomaan myyntiin tarkoitettu nuuskan tuonti vähentyi. Koronapandemian alettua Haaparannan kauppiaat joutuivat jopa polttamaan kaupaksi menemätöntä nuuskaa. Lue Ylen uutinen aiheesta, TÄSTÄ.

Suomen hallitus onkin nyt havahtunut tähän riskeistä huolimatta jatkuneeseen nuuskaralliin ja alkanut tosissaan miettimään keinoja koronan leviämisen pysäyttämiseen Ruotsin rajalla.

Lue lisää nuuskan tuontirajoituksista aiemmasta artikkelistamme, Nuuskan tuonti.

Nuuskan salakuljetuksesta tullut ammattimaista

Tullin tilastot kertovat karua kieltään nuuskan salakuljetuksen kasvusta vuosi vuodelta. Vaikka vuonna 2020 rajaliikennettä rajoitettiin ja valvottiin tarkemmin kuin aikaisemmin, Suomen tulli takavarikoi nuuskaa yli 7000 kiloa, joka oli uusi ennätysmäärä vuoden aikana. Vuosi 2021 tullee rikkomaan ennätyksen kirkkaasti, sillä pelkästään vuoden ensimmäisellä puolikkaalla tullin haaviin oli jo jäänyt lähes 6000 kiloa salakuljetettua nuuskaa.

Myös nikotiininuuskan tuonti kasvussa

Myös yli 4 milligramman vahvuisen ja Suomessa siten laittoman, vahvan nikotiininuuskan tuonti on kasvanut todella rajusti. Vuonna 2019 tupakattomien nikotiinituotteiden takakavarikoita oli ainoastaan 19 kappaletta, ja 2020 vastaavia takavarikoita oli yli 900. Yli 4 mg vahvuisen nikotiininuuskan tuonti tai tilaaminen aiheuttaa aina rikostutkinnan, joten tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää käyttää nikotiinipussien tilaamiseen ainoastaan luotettavaa ja turvallista verkkokauppaa, joka ei tarjoa Suomeen liian vahvoja nikotiinipusseja.

Miksi juuri Haaparannasta haetaan nuuskaa Suomeen

Haaparanta on Suomen ja Ruotsin välisen maarajan eteläisin rajakaupunki, joten Haaparantaan on helppo ajaa autolla nuuska ostoksille. Haaparanta ja Tornio muodostavat myös kaksoiskaupungin, jota kutsutaan mm. TornioHaparanda nimellä. Ennen koronaepidemian alkua Haaparannan ja Tornion väliä pääsi paahtamaan ilman minkään näköisiä rajatarkastuksia. Tämän takia todella monet Etelä-Suomessakin asuvat nuuskaajat jaksoivat ajaa lähemmäs kymmenen tuntia suuntaansa nuuskaa hakemaan.

Haaparannan suosituimmat nuuskakaupat 2021

Ruotsissa sijaitsevasta Haaparannasta löytyy useita nuuskan myynnin erikoisliikettä. Nuuska on Haaparannassa hyvin edullista, verrattuna esimerkiksi laivojen tarjoamiin hintoihin. Suosituimmat nuuskakaupat löytyvät Suomen ja Ruotsin välisen rajan välittömästä läheisyydestä.

Nuuskakairan tukku on yksi Haaparannan suosituimmista kaupoista
Nuuskakairan tukku sijaitsee haaparannassa

Nuuskakaira

Nuuskakairan tukku lienee se legendaarisin Haaparannassa sijaitsevista nuuskakaupoista. Nuuskakairan tukku on tunnettu erittäin edullisista hinnoistaan ja se on noussut otsikoihin muun muassa mainostamalla Oulun Kärppien liigajoukkueen kotihallissa Raksilassa. Nuuskakairan valikoima on yksi parhaista ellei jopa paras koko Haaparannassa.

Nuuskaoutlet

Nuuskaoutlet, kuten liikkeen nimestä selvästi tulee ilmi, on yksi Haaparannassa olevista kaupoista, joiden päätuotteena toimii nuuska. Nuuskaoutletista löytyy myös esimerkiksi tupakatonta nikotiininuuskaa, virvoitusjuomia ja sähkötupakkanesteitä. Nikotiinipussien osalta kannattaa muistaa, ettei yli 4 milligramman vahvuista nikotiininuuskaa voi viedä laillisesti Suomeen ilman reseptiä.

Nuuskakenraali

Nuuskakenraali eli Snusgeneralen on yksi suurimmista nuuskakaupoista Haaparannassa. Valikoima on kattava, Nuuskakenraalista löydät kaikki suosituimmat nuuskamerkit kuten Odens, Göteborgs Rape, Kapten ja Siberia. Nuuskakenraalin valikoimassa on myös pienempi valikoima tupakatonta nikotiininuuskaa.

Nuuskakuningas

Nuuskakuningas on edellä mainittujen liikkeiden lisäksi neljäs perinteinen nuuskakauppa Haaparannassa. Nuuskakuningas myy nuuskaa, nikotiininuuskaa ja muita tupakkatuotteita. Nuuskakuninkaan valikoima on erittäin laaja, kattaen kaikki suomalaisten suosimat nuuskamerkit.

Nuuskahuuli

Nuuskahuuli eli Snusläppen on yksi uudemmista ja hieman pienemmistä nuuskakaupoista Haaparannassa. Nuuskahuulen omistaja kertoi YLE:n uutisessa koronarajoitusten karusta vaikutuksesta nuuskakauppaan: Kun rajaliikenteen rajoitukset alkoivat, ensimmäisen kahden kuukauden aikana myynti putosi 80 prosenttia. Vaikka liike sijaitsee Nuuskakairan ja muiden kauppojen tapaan Ruotsissa, Haaparannassa, myynnin romahtaminen rajojen sulkemisen vuoksi kertoo asiakkaiden kansalaisuuden olevan lähes täysin Suomi.

Nuuska Haaparanta – huomioi tämä

Haaparannassa asioidessa kannattaa muistaa muutama tärkeä seikka, ennen kuin sekoaa nuuskasta ja edullisista hinnoista. Nuuskaa saa toki ostaa ja tuodakin, mutta vain tietyin rajoituksin.

Nuuskaa saa tuoda vain omaan käyttöön

Nuuskaa ei saa Suomessa välittää eteenpäin, vaan se täytyy tulla ainoastaan omaan, henkilökohtaiseen käyttöön. Monet haluavat myydä ainakin osan tuomastaan nuuskasta ja tällä tavalla tienata helposti bensarahoja takaisin. On syytä muistaa, että eteenpäin myymisen lisäksi myös lahjaksi antaminen ja kaikenlainen välittäminen on Suomessa laitonta, kuten sen ostaminenkin.

Nuuskan hankinta oli vaikeaa koronan aikana

Covid-19 toi tullessaan nuuskamarkkinoille todella suuren kysynnän. Nuuskan hakeminen Haaparannasta ei kannattanut suuren koronariskin takia eikä Ruotsin puolelle päässyt enää normaaliin tapaan.

Suomen hallituksen maahantulorajoitukset korona-aikana:

  • 27.1.2021 alkaen sisärajoilla sallitaan vain välttämätön työmatkaliikenne
  • Karanteeni- ja testaussuositukset tarkistettava ennen matkaa
  • Hallitus haluaa testata kaikki ulkomailta Suomeen saapuvat matkustajat
  • Pohjois-Suomen rajayhteistöjen erivapaudet lakkautetaan alkaen 27.1.2021, eli vapaa oikeus asioida naapurimaassa loppuu.
  • Rajoitukset ovat voimassa 25.2.2021 asti
  • Lue lisää maahantulorajoituksista Sisäministeriön sivuilta

Nikotiininuuskaa voit kuitenkin tilata

Vaikket nyt pääsekään nuuskan hakuun Haaparantaan, niin ei huolta! Nyt on loistava tilaisuus lopettaa nuuskan käyttö ja siirtyä tupakattomiin nikotiinipusseihin. Nikotiinipussien tilaaminen meiltä on TÄYSIN LAILLISTA.

Kunhan nikotiininuuskan nikotiinipitoisuus ei ylitä 4mg/annospussi rajaa, niin se luokitellaan itsehoitotuotteeksi ja täten voit tilata jopa 108 rasiaa nikotiinipusseja.

HUOM! Ethän tilaa nikotiinipusseja ulkomaisilta sivustoilta, voit joutua ongelmiin lääkerikkomuksen kanssa. Monet ulkomaiset tarjoajat myyvät asiakkaasta välittämättä vahvempia nikotiinipusseja ja asiakkaat voivat tietämättään syyllistyä lääkeainerikokseen.

Kaikki Nikotiinipussit.com tupakattomat nikotiininuuskat ovat Suomen tuontilain mukaisia ja tullin ohjeistuksen sisällä. Voit tilata 108 rasiaa kerralla täysin laillisesti. Katso tullin ohjeistus asiaan TÄSTÄ

Uusimmat nikotiinipussit 2021: Tundra on saapunut

Uusimmat lisäykset nikotiinipussien valikoimassamme ovat kolme uniikkia makua tarjoilevat Tundra nikotiinipussit. Jäätävä Glacier Mint, raikas Icy Citrus ja makeaan taittava Mango Blast ovat nyt tilattavissa, vain nikotiinipussit.com verkkokaupasta.

Ale!
4,90
12 bonuspistettä
Määrä Hinta / kpl
10 - 20 4,70
21 + 4,40
5,90
15 bonuspistettä
Määrä Hinta / kpl
10 - 20 5,70
21 + 5,40
Ale!
4,90
12 bonuspistettä
Määrä Hinta / kpl
10 - 20 4,70
21 + 4,40
Ale!
4,90
12 bonuspistettä
Määrä Hinta / kpl
10 - 20 4,70
21 + 4,40
Nuuskan tuonti Haaparannasta

Nuuskaa voit tuoda omaan käyttöön enintään 1000 grammaa. Nuuskan alaisuuteen kuuluu myös nenänuuska, purutupakka perinteiset suussa käytettävät nuuskat. 1000 gramman raja on vuorokausikohtainen. Alle 18-vuotias ei saa tuoda maahan tupakkatuotteita.

Mistä nuuskaa Haaparannasta?

Nuuskaa Haaparannasta haetaan useimmiten Nuuskakenraalista, snusoutletista tai Nuuskakairan tukusta. Haaparannan alueella toimii yli 10 toinen toistaan suurempaa nuuskakauppaa. Kun haet nuuskaa Haaparannasta, huomio nuuskan tuontirajoitukset. (1000 grammaa/vrk)

Nuuskaa haaparannasta vai nikotiinipussit netistä?

Valinta on sinun. Haaparannan ja Tornion välinen raja on rajoitettu 25.5.2021 saakka, joten huvikäynti johon nuuskan hakeminen lasketaan on nyt kiellettyä. Nikotiinipusseja voit tilata netistä rajoitetusti. Eta-alueelta, kuten nikotiinipussit.com sivustolta voit tilata 3kk käyttöä vastaavan määrän nikotiinipusseja. Yli 4mg per annospussi sisältävät nikotiinuuskat vaativat Suomessa lääkereseptin.

Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tuonti Haaparannasta?

Tupakkatuotteista eniten tuodaan nuuskaa Haaparannasta, mutta toki myös perinteistä tupakkaa ja savukepapereita. Nikotiininesteet ovat myös edullisempia Haaparannassa, sillä valmisteverotus on huomattavasti maltillisempi, kuin Suomessa.

Nuuskaa Virosta?

Virossa ei ole sallittua myydä nuuskaa. Virossa on kuitenkin vahvoja nikotiinipusseja myynnissä, näitä ei voi kuitenkaan tuoda laillisesti Suomeen.

Miten tulli valvoo nuuskantuontirajoja Haaparannan rajalla

Normaalisti tulli valvoo vain pistokoemaisesti nuuskan tuontia, mutta koronapandemiasta johtuen tulli valvoo kaikkea matkustajaliikennettä erittäin tarkasti. Samoiten nuuskan tuontiin on kiinnitetty huomiota.

Voiko nikotiinipusseja tilata netistä?

Kyllä voi. Huomioithan, että tilaat tunnetuilta sivustoilta, kuten nikotiinipussit.com. Nikotiinipussit.comin valikoima on täysin Suomen tuontilakien mukainen ja voit tilata kerralla jopa 108 rasiaa nikotiininuuskaa.

Voinko tuoda nikotiininuuskaa Haaparannasta?

Et voi. Haaparannassa ei ole Suomen tuontilait täyttäviä nikotiininuuskia. Kaikki Haaparannassa myytävät nikotiininuuskat sisältävät yli 4mg/annospussi nikotiinia, joten ne ovat laittomia.

Yksi kommentti artikkelissa “Nuuska Haaparanta

  1. Pingback: Nuuskakairan tukku - Nikotiinipurkka lopettamisen avuksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.