Tupakointi

Tupakoinnin haitat

Tupakointi on haitallinen tapa, jonka terveyshaittoihin on alettu keskittämään huimasti enemmän voimavaroja entiseen verrattuna. Tupakointi yleistyi räjähdysmäisesti 1900-luvulla. Mainoksissa pyöri Marlboro mies ja formuloiden kuninkuusluokan kuskit ja autot olivat ympäriinsä teipattu tupakkabrändien logoilla.

Tupakoinnin leviämistä onkin kuvattu ihmiskunnan historian dramaattisimmaksi päihteisiin liittyväksi epidemiaksi. Alunperin tupakoissa, tarkemmin savukkeissa ei ollut laisinkaan filtteriä. Vuonna 1931 kehitettiin ensimmäinen filtterillinen savuke PMI:n toimesta. PMI tunnetaan parhaiten heidän Parliament brändistä. Alunperin filtteri oli tehty paperista.

Vuonna 1952 Kent kehitti filtterin, jonka tarkoituksena oli vähentää keuhkoihin pääsevän tervan määrää. Tupakoitsijat ajattelivat näiden filtterisillisten savukkeiden olevan turvallisempia. Kentin filtteri kuitenkin piti sisällään asbestia. Monet eri tupakkayhtiöt toivat kilvan omia filtterimallisia savukkeita markkinoille ja viimein vuonna 1954 Winstonin mallista tuli ensimmäinen kaupallisesti menestynyt ja nykyisinkin käytössä oleva filtterin sisältävä savuke.

Tupakointi Suomessa

Nuorissa on tulevaisuus. Ja tupakointi onkin laskenut etenkin nuoremman sukupolven keskuudessa. Suomessa on kuitenkin yli 800 000 päivittäin tupakoivaa asukasta. Tupakointi on yleisintä vähiten koulutetuilla ihmisillä. Yli 80 prosenttia Suomen tupakoitsijoista on huolissaan tupakan vaikutuksista omaan terveyteensä.

Suomi on alkanut pikkuhiljaa ottaa mallia naapurista Ruotsista, jossa on mitattu huomattavasti Suomea parempia lukuja. Vuonna 2017 markkinoille tuli ensimmäinen Zonnic nikotiininuuska tupakoinnin lopettamista varten. Tänä päivänä tupakattomasta nikotiininuuskasta onkin tullut Suomen suosituin korvaushoitotuote.

Tupakoinnin haitat

Tupakoinnin haitat ovat nykyään hyvin tiedossa ja niistä on hyvin tietoa saatavilla. Yleisimpiä tupakoinnin aiheuttamia sairauksia ovat erilaiset syövät, sydänsairaudet, keuhkosairaudet (astma), sekä keuhkoahtauma. Tupakoinnin lopettaminen onkin yksi suurimmista yksittäisistä teoista, jonka voi oman terveytensä puolesta tehdä.

Lisäksi tupakointi aiheuttaa huomattavan määrän muita kansakuntaa kiusaavia sairauksia, kuten impotenssia ja vatsahaavaa. Tupakoinnista johtuvia merkittäviä sairauksia ovat myös sepelvaltimotaudit, aivoinfarktit ja etenkin keuhkosyöpä. 90% kaikista keuhkosyövistä aiheutuu juuri tupakoinnista.

Onkin erittäin ymmärrettävää, että myös Suomessa on herätty tähän ongelmaan ja nikotiininuuska on hyväksytty tupakoinnin lopetushoitoon. Nikotiininuuska on vähintään 99% haitattomampi vaihtoehto kuin tupakointi. Nikotiinipussit.comin tarjoamat ICE nikotiininuuskat ovat vielä puhtaampi vaihtoehto, kuin Suomen kaupoista saatavat nikotiinipussit. ICE nikotiinipussit eivät sisällä lainkaan aspartaamia.

Menthol tupakka

Vielä jokin aika taaksepäin Suomessakin oli hyvä valikoima eri tavoin maustettuja savukkeita. Kuitenkin vuonna 2016 kaikki savukkeiden makuaineet kiellettiin ja näistä ainoana Menthol savukkeet saivat jatkoajan aina 20.5.2020 asti.

Kyse oli EU:n uudesta tupakkatuotedirektiivistä ja se koski savukkeiden lisäksi myös kääretupakkaa. Mentolisavukkeet olivat Suomessa todella suosittuja ja jopa 25 prosenttia kaikista tupakoitsijoista käyttivät mentolisavukkeita.

Mentolisavukkeiden kiellon taustalla oli tietenkin lapset ja nuoret. Nuoria halutaan suojella tupakoinnin aloittamiselta ja makuainekiellon ajatuksena oli saattaa tupakkatuotteet vähemmän houkutteleviksi.

Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettaminen on varmasti paras päätös, mitä ihminen voi tehdä. Onkin ihmeellistä, että vaikka tupakoinnin haitat ovat hyvin tiedossa, tupakoitsijoita on silti huomattava määrä. Tupakoinnin lopettaminen onnistuu osalta ihmisistä ihan vain hammasta purren, mutta moni kaipaa apua lopettamisurakan kanssa.

Lopettamiseen liittyviä ongelmia ovat ärtyisyys, levottomuus, tupakanhimo, päänsärky ja kasvanut ruokahalu. Näitä oireita voit lievittää nikotiinipussien, laastarien, nikotiinipurukumin, tablettien ja inhalaattorien avulla. Mikäli et ole koskaan tupakoinnut, älä edes aloita.

Sähkötupakka

Sähkötupakasta on kantautunut hyviä uutisia ympäri maailman. Englannissa lääkärit suosittelevat tupakoitsijoille sähkösavukkeita lopettamisen avuksi.

Puolueettomissa tutkimuksissa sähkötupakan on todettu olevan vähintään 95% haitattomampi vaihtoehto kuin tupakoinnin. Sähkötupakka on kuitenkin aika monimutkainen laite ja sen aloittaminen on melko hankalaa.

Sähkötupakkanesteet

Sähkötupakkanesteet ovat se asia, jonka vuoksi sähkösavukkeet usein katsotaan haitallisiksi. Vielä jokunen vuosi takaperin e-nesteenä tunnetut sähkösavukenesteet olivat täysin vailla lainsäädäntöä ja markkinoille tuli jos jonkinlaista nesteen sekoittelijaa.

Nyt vuonna 2020 asiat ovat kuitenkin jo hyvällä mallilla ja nesteiden valmistuksen seuranta ja testaukset ovatkin jo huomattavasti tiukemmalla tolalla mitä savukkeiden vastaavat testit ja seuranta.

Nikotiini

Nikotiinista julkaistiin todella mielenkiintoinen dokumentti muutama viikko takaperin. You don’t know nicotine dokumentti avaa paljon nikotiiniin liittyviä väärinkäsityksiä. Tutkimuksissa on löydetty huikeasti lääketieteellistä näyttöä, että nikotiinin hyödyt ovatkin huomattavasti haittoja selkeämmät.

Se mitä me varmuudella jo nikotiinista tiedämme:

Nikotiini ei aiheuta syöpää. Propagandakoneisto on pitkään yrittänyt leimata nikotiinin myös syövän aiheuttajaksi, mutta tästä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä näyttöä ja se onkin tutkimuksissa todettu märäksi pieruksi, ns. tussahdukseksi.

Nikotiini parantaa muistia, lievittää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä. Nämä kaikki ovat myös tieteellisesti todistettu, mutta samalla nämä nikotiinin hyödyt aiheuttavat riippuvuutta, kuten kofeiini.

Usein on puhuttu, että nikotiini supistaa verisuonia, jolloin verenkierto heikkenee ja veritulpan syntyvyys kasvaa. Uusimmissa lääketieteellisissä tutkimuksissa tälläistä ei kuitenkaan pystytty totetamaan. Saattaa ollakin, että nikotiini poltetussa muodossa on aiheuttanut näiden haittojen synnyn.

Tutkimuksesta saadaan varmasti lisää tietoa tulevien vuosien aikana ja moni tupakka-vastainen organisaatio, sekä tutkija onkin jo vaihtanut näkökantaansa nikotiinin haitallisuudesta täydet 180 astetta.

Nikotiini korvaushoito

Nikotiinikorvaushoito on suosittua tupakoinnin lopettajien keskuudessa. Korvaushoitotuotteiden avulla vieroitusoireita voidaan vähentää huomattavasti ja samalla saada nikotiinin tarjoamat hyödyt. Nikotiinikorvaushoito tuotteillla lopettaessa täytyy kuitenkin muistaa se, että se on vain apukeino. Lopettamisen onnistumiseksi tarvitset aina luonteen lujuutta ja tahtoa.

Suomen suosituin nikotiini korvaushoito tuote on nikotiinipussit, joita mekin myymme. Korvaushoitotuotteissa saa olla edelleen makuja ja ICE nikotiinipusseissa maustaminen on toteutettu 100% luonnollisilla makuaineilla, sekä xylitolilla. Suomesta saatavassa Zonnicissa on aspartaamia, jota ICE nikotiinipusseista ei löydy.

Makuvalikoimissamme on neljä erilaista makua:

FROST nikotiinipussi – jäätävä minttu

Mountain Melt nikotiinipussi – Granaattiomena, meloni, minttu

Glacier Breeze nikotiinipussi – Vihreä omena ja minttu

Permafrost nikotiinipussi – Mustikka ja minttu

Katso asiakkaidemme arvioita tuotteistamme alapuolelta:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.