Tupakoinnin lopettaminen

Lopeta tupakointi

Tupakoinnin lopettaminen onkin noussut puheenaiheeksi entistä enemmän koronapandemian aikana. Tieto siitä, että tupakointi lisää vakavan koronasairauden riskiä huomattavasti, on saanut tuhannet suomalaiset etsimään uusia, tehokkaita keinoja tupakoinnin lopettamiseksi.

Tupakointi on Suomessa vähentynyt jo pitkän aikaa joka vuosi, mutta koronapandemian puhkeaminen on vauhdittanut lopettamispäätöksien syntymistä entisestään.

Tupakoinnin haitat

Tupakoinnista aiheutuvat terveyshaitat ovat valtavia. Maailmassa kuolee noin 8 miljoonaa ihmistä vuosittain tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin ja esimerkiksi Suomessa noin joka kolmas syöpä on tupakoinnin aiheuttama. Tupakointi lyhentää elinikää keskimäärin lähes kymmenen vuotta.

Tupakointi on lukemattomien sairauksien riskitekijä ja aiheuttaa pelkästään Suomessa noin 5000 kuolemaa joka vuosi. Tunnetuin tupakoinnin aiheuttama sairaus on keuhkosyöpä, ja arvioiden mukaan noin 90 % keuhkosyövistä on tupakoinnin aiheuttamia.

Nuuskan käyttämistä on pidetty tupakointia ”terveellisempänä” vaihtoehtona, mutta myös perinteisen nuuskan aiheuttamat haitat ovat valtavia. Nuuska sisältää tuhansia kemiallisia yhdisteitä joista noin kolmekymmentä on todettu syöpää aiheuttaviksi. Nuuskan aiheuttamat haitat yleisterveyden kannalta tärkeälle suunterveydelle ovat merkittäviä. Mikäli olet harkitsemassa tupakoinnin lopettamista, elä siis erehdy ajattelemaan, että piipahdus Nuuskakairan tukussa Haaparannassa olisi oikea konsti aloittaa tupakoinnin lopettaminen.

Vaikka tietämys tupakoinnin haitoista on kasvanut merkittävästi ja tupakointi nuorten keskuudessa on vähentynyt, tupakoinnin pariin ajautuneille lopettaminen ei kuitenkaan välttämättä ole aivan helppoa. Riippuvuus on syntynyt ja hyvin usein tupakasta eroon pääsemiseksi tarvitaan apua, niin läheisten ihmisten tarjoamana tukena, kuin myös nikotiinikorvaushoidon muodossa.

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina ja onkin yksi tärkeimmistä päätöksistä, jonka voit terveyttäsi ajatellen tehdä. Mitä aiemmin lopetat tupakoinnin, sitä enemmän siitä on vaikutusta terveydellesi.

Kun lopettaa tupakoinnin 40 – 45 ikävuoteen mennessä, se vähentää tupakointiin liittyvää kuolleisuutta jopa 90 prosenttia. Kun taas lopettaa tupakoinnin 45 – 54 vuotiaana, se vähentää tupakointiin liittyvää kuolleisuutta noin 50 prosenttia.

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt tuntuvat nopeasti

Ensimmäisten päivien aikana lopettamisen jälkeen veren häkäpitoisuus laskee normaaliksi. Verenpaine alenee ja sydämen syke tasoittuu. Hengittäminen helpottuu kun keuhkot alkavat puhdistua limasta.
Haju- ja makuaisti paranee nopeasti.
Kahden viikon jälkeen tupakoinnin lopettamisesta fyysinen toimintakyky ja keuhkojen toiminta paranee.
Unen laatu paranee ja unen määrä kasvaa.
Erektiohäiriö paranee noin joka neljännellä miehellä tupakoinnin lopettamisen jälkeen.

Tupakoinnin lopettaminen ei välttämättä ole helppoa

Tupakoinnin lopettaminen voi olla ja usein onkin piinallista puuhaa. Apuvälineitä on lukemattomia ja moni onkin jo kokeillut kaikkea mahdollista. Löytyy nikotiinipurukumia, nikotiinisuihketta, pastilleja, reseptilääkkeitä, inhalaattoria ja nikotiinilaastaria. Tupakoinnin lopettamista suunnitellessa onkin tärkeää olla tietoinen nikotiinikorvaushoito vaihtoehdoista, jotka voivat olla jopa ratkaiseva tekijä siinä, tuleeko tupakoinnin lopettamisesta onnistunut tavoite.

Nikotiinikorvaushoito

Nikotiinikorvaushoitotuotteet ovatkin yksi parhaista konsteista tupakoinnin lopettamiseksi. Korvaushoitotuotteen idea on helpottaa tupakoinnin lopettamisesta aiheutuvia vieroitusoireita ja toimia vähemmän haittoja aiheuttavana korvaustuotteena tupakalle. Haittojen vähentäminen onkin yksi tärkeimmistä näkökulmista tupakoinnin lopettamista harkitsevalle.

Korvaushoitotuotteita Suomessa löytyy niin apteekeista, kuin myös tavallisista kaupoista ja kioskeista. Yleisimmät korvaushoitotuotteet kauppojen hyllyissä ovat nikotiinipurukumi, nikotiinitabletit ja nikotiinilaastari. Lähes kaikki tupakoinnin lopettamista yrittäneet ovatkin varmasti näihin tuotteisiin tutustuneet ja valitettavasti kovin moni on myös joutunut toteamaan kyseisten korvaushoitotuotteiden tehon riittämättömäksi. Tutkimustulosten mukaan esimerkiksi nikotiinipurukumilla tupakoinnin lopettamista yrittäneistä vain noin 10 prosenttia on onnistunut pääsemään eroon tupakasta. 

Tällä hetkellä Suomen suosituin korvaushoitotuote onkin vielä melko uusi ja nopeasti suureen suosioon noussut innovaatio, tupakattomat nikotiinipussit. Nikotiinipussit ovat perinteistä ruotsalaista nuuskaa muistuttava tuote, joka ei kuitenkaan sisällä lainkaan tupakkaa tai muita nuuskasta ja tupakasta löytyviä terveydelle vaarallisia ja syöpää aiheuttavia aineita. Toisin kuin pahanhajuiset nuuskapussit, tupakattomat nikotiinipussit ovat valkoisia ja raikkaita.

Nikotiinipussit eivät värjää hampaita tai aiheuta pahanhajuista hengitystä ja ne ovat erittäin huomaamattomia käyttää. Monet tupakoitsijat ovatkin saaneet nikotiinipusseista ensin avun esimerkiksi lentomatkustamisen aikana iskevään tupakanhimoon ja huomanneet lopulta nikotiinipussien riittävän vallan mainiosti ainoaksi nikotiinituotteeksi ja pystyneet jättämään tupakoinnin pois kokonaan.

Nikotiinipussit täysin laillisesti kotiovellesi

 Sen lisäksi että nikotiinipussit ovat tehokas keino tupakoinnin lopettamiseksi, myös niiden hankkiminen on todella vaivatonta ja helppoa. Kun korvaushoitotuotteeksi tarkoitetut nikotiinipussit sisältävät nikotiinia enintään 4 mg annospussia kohden, voi niitä tilata Suomen ulkopuolella ETA-alueella sijaitsevasta verkkokaupasta täysin laillisesti, jopa kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan. Kyseessä ei siis ole tupakkatuote, jota koskisivat tupakkatuotteiden etämyynti- ja maahantuontirajoitukset, vaan nikotiinipussit ovat korvaushoitotuote, joka luetaan itsehoitotuotteeksi.

Tilatessasi nikotiinipusseja suosittelemme kuitenkin olemaan tarkkana valitessasi verkkokaupan tilaustasi varten. Hakemalla nikotiinipusseja voit törmätä hieman hämäriin, ulkomaalaisiin verkkokauppoihin, jotka eivät esimerkiksi ilmoita myytävien nikotiinipussien nikotiinipitoisuuksia. Tässä tilanteessa vastuu on tilaajalla, ja yli neljän milligramman vahvuudella olevan nikotiininuuskan tilaaminen Suomeen ilman reseptiä on aina lääkerikos.

Luotettava kauppias – nikotiinipussit.com

Nikotiinipussit.com on vastuullinen ja luotettava verkkokauppa, joka tarjoaa ainoastaan laillisesti Suomeen tilattavia nikotiinipusseja ja huolehtii puolestasi myös siitä, ettet voi ylittää sallittuja kertatilausmääriä edes vahingossa.

Nikotiinipussit.com verkkokaupan valikoimasta löytyvät Suomen suosituimmat nikotiinipussit ja verkkokauppa on kuuluisa nopeasta ja asiantuntevasta asiakaspalvelustaan, joka on aina valmiina auttamaan ja vastaamaan kiperiinkin kysymyksiin korvaushoitotuotteista.

Tilaukset toimitetaan nopeasti ja luotettavasti smartpostilla ja verkkokaupassa on käytössä kaikki yleisimmät maksutavat.

Nikotiinikorvaushoito avuksi tupakoinnin lopettamiseen
Nikotiinikorvaushoito tuotteet kuten nikotiinipussit ovat loistava tapa lopettaa tupakointi ja aloittaa uusi elämä savuttomana!
Ovatko nikotiinipussit yhtä haitallisia terveydelle kuin tupakka?

Ei ole. Nikotiinipusseissa on noin 99% vähemmän myrkkyjä kuin tupakassa tai nuuskassa.

Kuinka kauan kestää että pääsen eroon tupakasta nikotiinipusseilla?

Tämä riippuu aivan kokonaan ihmisestä. Jotkut ihmiset ovat huomanneet että ovat päässeet irti tupakasta kokonaan jopa päivissä. Joillakin ihmisillä saattaa mennä esimerkiksi kuukausi ennen kuin tupakointi loppuu kokonaan.

Kuinka nopeasti tupakoinnin lopettamisen vaikutukset näkyvät?

Ensimmäisinä päivinä
Kemikaalit ja myrkyt alkavat poistumaan kehosta.

Muutaman viikon sisällä
Verenkiertoelinten ja keuhkojen toiminta paranee
Fyysinen suorituskyky paranevat huomattavasti

Muutaman kuukauden päästä
Yskä ja limaneritys lievittyvät
Keuhkojen toiminta paranevat.

Tupakkalaki ja Savuton Suomi 2030 hanke – tupakoinnin lopettaminen pinnalla

Suomalaisten tupakoinnin lopettaminen on ollut merkittävä tavoite myös tupakkalakia uudistettaessa. Vuonna 2010 Suomessa asetettiin tavoite tupakkatuotteiden käytön loppumisesta vuoteen 2040 mennessä. Vuonna 2016 tehdyn tupakkalain kokonaisuudistuksen myötä tavoitetta aikaistettiin kymmenellä vuodella ja nyt Savuton Suomi tavoitteeseen on aikaa hieman yli kahdeksan vuotta.

Vuonna 2016 tehty tupakkalain kokonaisuudistus toi mukanaan kunnianhimoisen tavoitteen tupakoinnin loppumisesta Suomessa kokonaan vuoteen 2030 mennessä. Tupakkalain muutokset ovatkin vauhdittaneet tupakoinnin lopettamista, ja tupakointi on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä vuosi vuodelta.

Merkittävimmät muutokset tupakkalain kokonaisuudistuksessa

Kuvalliset terveysvaroitukset

Tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkauksiin kuva- ja tekstivaroitukset, joiden tuli peittää vähintään 65 prosenttia tupakka-askin etu- ja takapinnasta.

Rajoituksia maahantuontiin ja etämyyntiin

Suomessa asuvan henkilön tulee olla poissa Suomesta yli 24 tuntia tuodakseen tupakkatuotteita ETA-maiden ulkopuolelta. Tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden etämyynti ja verkkokauppa kiellettiin.

Parveketupakoinnin rajoittaminen

Taloyhtiöille mahdollisuus rajoittaa tai kieltää tupakointi asuntokohtaisilla parvekkeilla.

Autotupakointi

Autossa tupakointi on kiellettyä, mikäli kyydissä on alle 15-vuotias lapsi.

Maku- ja tuoksukielto

Tunnusomaisten makujen ja tuoksujen lisääminen savukkeisiin kiellettiin ja ainoa sallittu maku savukkeissa on tupakan oma maku. Mentol-savukkeiden myynnin loppumiselle annettiin siirtymäaika ja mentolin makuisten savukkeiden myynti lopetettiin siirtymäajan jälkeen vuonna 2020.

Lisäkiristyksiä tupakkalakiin tulossa

Tupakkalakiin on kaavailtu kiristyksiä, jotka astuisivat voimaan vuoden 2022 alussa. Uuteen tupakkalakiin sisältyisi kuitenkin useita siirtymäsäännöksiä ja osa muutoksista astuisi voimaan siirtymäajan jälkeen vuosina 2023 ja 2024.

Tupakointikieltojen laajentamisella haetaan ihmisille, etenkin pienille lapsille, suojaa passiivisen tupakoinnin haitoilta. Vaikka monelle tuntuukin täysin itsestään selvyydeltä, ettei esimerkiksi leikkipuistoissa voi tupakoida, valitettavan usein tähänkin näkyyn vielä Suomessa törmää. Lisäksi tupakointikieltojen lisääminen eri julkisilla paikoilla vähentää tupakoinnista aiheutuvaa roskaamista ja siitä syntyviä ympäristöhaittoja.

Lisämuutoksia myyntipakkauksiin

Esityksen mukaan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden myyntipakkaukset yhdenmukaistetaan, eivätkä ne saa erottua merkinnöiltään toisistaan. Tämä poistaisi tupakka-askeista esimerkiksi bränditunnukset ja logot. Tuotepakkausten yhdenmukaistamisella haetaan myyntipakkausten houkuttelevuuden ja pakkauksien markkinointikäytön estämistä. Tuotepakkauksiin liittyvä sääntely tulisi voimaan vuoden 2023 alusta.

Yleisillä paikoilla tupakointi tiukemmaksi

Tupakointi kiellettäisiin jatkossa yleisillä uimarannoilla ja leikkikentillä. Myös sisätilojen uusi määritelmä muuttaisi esimerkiksi sen, että useimpien bussipysäkkien katokset katsottaisiin uuden lain mukaan sisätiloiksi, ja näin niissä tupakointi tulisi myös kielletyksi.

Terassitupakointiin kiristyksiä

Tupakkalaissa säädettyä sisätilaa tullaan laajentamaan. Nykyään tupakointi terasseilla on mahdollista, jos terassilla on katto ja kaksi seinää. Uuden tupakkalain mukaan tupakointi olisi mahdollista vain terasseilla, joissa on esimerkiksi kaksi seinää ilman kattoa tai korkeintaan katto ja yksi seinä. Sisätiloja koskeva määritelmä tulisi voimaan vuoden 2024 alusta.

Makujen ja tuoksujen lisääminen entistä tiukemmaksi

Nykyään vain savukkeita ja kääretupakkaa koskeva, tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kielto, laajennetaan koskemaan kaikkia tupakkatuotteita. Näin ollen myös tuotteet, joilla on tarkoitus saada aikaiseksi tupakkatuotteelle tunnusomainen maku tai tuoksu, kiellettäisiin myös. Tunnusomaisten makujen ja tuoksujen käyttö sähkösavukkeiden nesteissä pysyy edelleen kiellettynä.

Tupakoinnin lopettaminen – vinkit

  • Päätä ajankohta jolloin lopetat tupakoinnin – ja pidä tästä tiukasti kiinni. Yksi suosituimmista ajankohdista tupakoinnin lopettamisen päätöksillä kolkuttaa jo ovelle, kun vuodenvaihde lähestyy. Mikäpä olisikaan parempi uudenvuoden lupaus, kuin tupakoinnin lopettaminen?
  • Mieti kuinka paljon rahaa säästät tupakoinnin lopettamisen jälkeen! Voit palkita itsesi helposti vaikka lomamatkalla jo muutaman kuukauden jälkeen!
  • Pyydä apua ja tukea päätöksellesi. Läheisten tuki on todella tärkeä tekijä lopettamisen onnistumisessa.
  • Vieroitusoireet tulevat, ole valmis kohtaamaan ne. Vieroitusoireiden kestämiseen apu löytyy nikotiinikorvaushoitotuotteista, ja niihin kannattaakin tutustua jo ennen varsinaista lopettamista.
  • Varaudu siihen että joudut muuttamaan rutiinejasi. Aamukahvin seuralaiseksi ei enää otetakaan savuketta ja tupakanhimo voi yllättää näissä tilanteissa. Mitä muuta voisit keksiä tämän rutiinin tilalle? Mieti valmiiksi!
  • Nikotiinipussi Biitti Chili bomb
    YITH Badge
    Biitti – Chili bomb nikotiinipussi
    5,90
  • Denssi Brain Freeze nikotiinipussit
    YITH Badge
    Denssi – Brain Freeze
    5,90
  • Biitti eucalyptus nikotiinipussi
    YITH Badge
    Biitti – Eucalyptus nikotiinipussi
    5,90
  • Biitti Strong Mint nikotiinipussi
    YITH Badge
    Biitti – Strong mint nikotiinipussi
    5,90
  • Ice Frost nikotiinipussit
    ICE – Frost 4mg
    5,90
  • Ice Frost 2.0 nikotiinipussit
    ICE – Frost 2.0
    5,90
  • Biitti wintergreen nikotiinipussit
    YITH Badge
    Biitti – Wintergreen nikotiinipussi
    5,90
  • Dope Freeze nikotiinipussit
    YITH Badge
    DOPE – Freeze 4mg
    5,90
  • Ice Freezereaper nikotiinipussit
    ICE – FreezeReaper 4mg
    5,90

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.