Nikotiinipussien tilaaminen Suomeen

Nikotiinipussit Suomeen

Nikotiininuuskan tilaaminen netistä Suomeen

Nikotiinipussien tilaaminen Suomeen on herättänyt paljon keskustelua ja kysymyksiä sen jälkeen, kun nikotiinipussit ovat yleistyneet ja niiden suosio korvaushoitotuotteena on kasvanut. Edelleen monessa yhteydessä nikotiinipussit rinnastetaan nuuskaan, jonka tilaaminen Suomeen on kiellettyä. Nikotiinipussit ja nuuska ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, ja niitä koskevat täysin eri lait.

Tämä artikkeli kertoo yksiselitteisesti ajantasaisen tiedon siitä, että nikotiinipussien tilaaminen Suomeen on täysin laillista, kunhan nikotiinipussien tilaaminen vain suoritetaan luotettavalta ja vastuulliselta verkkokauppiaalta.

Artikkeli päivitetty 4.4.2023 Fimean nikotiinipusseja koskevan luokittelumuutoksen vuoksi. 

Nikotiinipussit eivät ole nuuskaa

Tämä on sekä maahantuonnin että verkkotilaamisen osalta se tärkein asia, joka kuitenkin valitettavan monessa yhteydessä jää mainitsematta. Jopa Suomen tulli on muistuttanut asiasta useilla tiedotteilla nikotiinipussien tilaamisen ja matkustajatuonnin voimakkaan lisääntymisen vuoksi.

Nikotiinipussit kuuluivat 4.4.2023 saakka lääkelain piiriin ja niitä koskivat täysin eri maahantuonti -ja etämyyntirajoitukset kuin nuuskaa, joka kuuluu tupakkalain piiriin.

Nikotiinipussit sisältävät nikotiinia, mutta eivät tupakkaa, joten nikotiinivalmisteiden maahantuontia ja myyntiä säänneltiin lääkelaissa ja tulli taas on vastannut maahantuonnin valvonnasta.

Tilanne 4.4.2023 alkaen

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean uuden arvioinnin mukaan nikotiinipusseja ei enää luokitella lääkkeeksi. Tämän muutoksen vuoksi Tulli lakkaa valvomasta niiden maahantuontia, eikä nikotiinipusseja koske enää lääkeaineiden maahantuontirajoitukset. Näin ollen entinen, korkeintaan kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän tilausrajoitus poistuu, ja nikotiinipusseja voi tilata täysin vapaasti, haluamansa määrän kerrallaan.

Nikotiinin määrä vaikuttaa maahantuontiin

Päivitys:

4.4.2023 voimaan astuneen uuden luokittelun mukaan myöskään vahvoja nikotiinipusseja ei enää luokitella lääkkeiksi. Näin ollen myös vahvojen nikotiinipussien tilaaminen Suomeen on täysin sallittua. Entiset rajoitukset perustuivat nimenomaan siihen, että vahvat nikotiinipussit määriteltiin lääkkeiksi, joten niitä koskivat lääkeaineiden maahantuontirajoitukset. Fimean uuden tulkinnan jälkeen nämä rajoitukset ovat poistuneet ja voit tilata nikotiinipusseja siinä vahvuudessa ja sellaisen määrän kuin itse haluat, täysin laillisesti ja turvallisesti.

Nikotiinipussit määriteltiin 4.4.2023 saakka joko itsehoitotuotteeksi (nikotiinia korkeintaan 4 mg annospussia kohden) tai reseptilääkkeiksi (nikotiinia yli 4 mg annospussia kohden).

Nikotiinipusseja, jotka sisältävät yhtä annospussia kohden yli 4 milligrammaa nikotiinia, ei saa tilata eikä tuoda maahan matkustajatuontina, ellei pysty esittämään reseptiä, tai muuta voimassa olevaa tuontilupaa.

Nikotiinipusseja, joiden nikotiinipitoisuus ei ylitä 4 milligramman rajaa, saa tuoda matkustajatuontina, sekä tilata ETA-alueella Suomen ulkopuolella sijaitsevasta verkkokaupasta vapaasti.

Korkeintaan 4 mg nikotiinia sisältävien nikotiinipussien tilaaminen ja maahantuonti

Yksityishenkilö saa tuoda matkustajatuontina omaan, henkilökohtaiseen käyttöönsä tarkoitettuja nikotiinipusseja ETA-alueelta yhden vuoden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan. ETA-alueen ulkopuolelta matkustajatuonti on sallittua kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän osalta.

Nikotiinipusseja voi tilata verkosta uuden luokittelumuutoksen jälkeen vapaan määrän kerrallaan, eikä entinen, lääkeaineita koskenut 3kk käyttöä vastaavan määrän rajoitus ole enää voimassa 4.4.2023 alkaen.

Mitä tarkoittaa 3kk käyttöä vastaavan määrän tilaaminen?

Kolmen kuukauden käytön määrä on yksi niistä asioista, jonka käytännön määrä tulisi tuoda yleisesti paremmin esiin. Me olemme kertoneet, että tarjoamillamme ICE nikotiinipusseilla kyseinen kolmen kuukauden sääntö tarkoittaa käytännössä 108 rasiaa nikotiinipusseja kerralla.

Kuinka tämä määrä lasketaan?

Kolmen kuukauden käyttömäärä on Suomen tullin määrittelemä ja se lasketaan siten, että käyttöä vastaava määrä on 96 mg nikotiinia päivässä. Näin ollen, esimerkiksi tasan 4 mg nikotiinia annospussia kohden sisältävien nikotiinipussien osalta päiväkohtainen käyttöä vastaava määrä olisi 24 nikotiiniannospussia. Kuukaudessa tämä tarkoittaa 720 nikotiinipussia ja kolmessa kuukaudessa siten 2160 pussia. Kun nikotiinipussirasiassa on 20 pussia, jakamalla 2160 20:llä, päädytään tähän 108 rasian rajaan.

Nikotiinipussien tilaaminen Suomeen nikotiinipussit.comilta

Nikotiinipussit.com verkkokaupasta nikotiinipussien tilaaminen Suomeen on täysin laillista, sillä täytämme kaikki lain määrittelemät raamit ja noudatamme ohjeistuksia säntillisesti:

Nikotiinipussit.com verkkokauppa sijaitsee ETA-alueella, mutta Suomen ulkopuolella.

Valikoimassamme on ainoastaan enintään 4 mg nikotiinia annospussia kohden sisältävät nikotiinipussit, joten meiltä et voi monien muiden verkkokauppiaiden tapaan tilata liian vahvoja, ja täten reseptin vaativia nikotiinipusseja, tarkoituksella tai edes vahingossa. Kaikki tuotteemme ovat täysin laillisia tilata Suomeen.

Huolehdimme asiakkaidemme tilauksien laillisuudesta aina myös tilausmäärien osalta, emmekä anna asiakkaidemme ylittää sallittua kertatilausmäärää tarkoituksella, tai edes vahingossa.

Tällä hetkellä kertatilausmäärässä ei ole rajoitusta, mutta koska alan säädökset voivat muuttua, noudatamme tietenkin aina sillä hetkellä voimassa olevia rajoituksia ja asetuksia.

Nikotiinipussien tilaaminen Suomeen muista verkkokaupoista

Suomen tulli on siis määritellyt tarkat raamit, joiden mukaan nikotiinipusseja voi tilata Suomeen ja Nikotiinipussit.com sivusto noudattaa niitä raamatullisen tarkasti. Kun taas siirrytään muihin nikotiinipusseja tarjoaviin verkkokauppoihin, asiakkaalta itseltään vaaditaan erityistä tarkkuutta tilauksiensa suhteen.

Monet verkkokaupat tarjoavat myös yli 4 mg vahvuisia nikotiinipusseja ja usein heidän tarjoamissaan nikotiininuuskapurkeissa ei ole edes mainittu nikotiinipitoisuutta. Tämän kaltainen kauppias altistaa asiakkaansa erittäin suureen riskiin syyllistyä lääkerikokseen, jo pelkästään sen vuoksi, kun riittävää tietoa kaupassa ei ole saatavilla.

Liian vahvojen nikotiinipussien lisäksi jotkut verkkokaupat tarjoavat sivustoillaan jopa tupakkaa sisältävää nuuskaa, ja kertoo että tuotteet olisivat tilattavissa Suomeen. Tämä on todellinen ansa, johon vähemmän valveutunut kuluttaja voi helposti langeta. Täytyy muistaa, että nuuskan tilaaminen Suomeen on täysin laitonta ja tilaajalla on täysi vastuu seurauksista, kun tilattu nuuska jää tullin valvonnassa kiinni. Lisätietoa nuuskan tuonnista löydät artikkelistamme.

Mikäli verkkokauppa tarjoaa tuotteita suomalaisille kuluttajille, vähintä mitä kauppias voi tehdä, on ensinnäkin tarjota sekä verkkokaupan sisältö, että asiakaspalvelu suomenkielellä. Näin ei kuitenkaan monissa tapauksissa ole, ja onkin helppo huomata tällaiset epäilyttävät verkkokaupat siitä, että vain osa sisällöstä on hätäisesti yritetty kääntää suomen kielelle.

Näiden syiden takia on erittäin tärkeää, että et aivan turhaan ota riskiä lääkerikokseen syyllistymisestä ja tilaa nikotiininuuskaa epäilyttäviltä ulkomaisilta sivuilta.

Nikotiinipussit tupakoinnin lopettamisen tukena

Nikotiinipussit korvaushoitona tupakoinnin lopettamisessa on todettu todella tehokkaaksi keinoksi lopettaa tupakointi. Suomessa nikotiinipussit ovat jo myyntimäärissä mitattuna ohittaneet perinteiset nikotiinipurukumit ja muut korvaushoidot. Voidaan täten olettaa, että nikotiinipusseista on tullut, jos ei tehokkain, niin ainakin suosituin tupakoinnin lopetukseen suunniteltu tuote.

Nikotiininuuskan tilaaminen netistä Suomeen on myös auttanut lukemattomia nuuskaajia eroon vakavia terveyshaittoja aiheuttavasta nuuskasta. Laadukkaat nikotiinipussit tarjoavat nuuskan hyvät ominaisuudet, ilman tupakkaa ja muita nuuskan lukuisia myrkyllisiä ja syöpävaarallisia aineita. Toisin kuin nuuskaa, voit tilata esimerkiksi ICE Freeze Reaper tai PAZ Spearmint nikotiinipussit suoraan kotiovellesi, ja saat takuuvarman nuuskamaisen porauksen ylähuuleesi, helposti, nopeasti ja huomattavasti vähemmillä haitoilla.

Mikäli haluat lisää tietoa tupakoinnin lopettamisesta, tai tarjoamistamme nikotiinipusseista, otathan rohkeasti yhteyttä ja ylivertainen asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään. Tiimissämme on pitkän linjan nikotiinialan ammattilaisia, väitämme, että tiedämme likipitäen kaiken nikotiiniin liittyvän ja meille on kunnia-asia tehdä Suomesta savuton vuoteen 2030 mennessä. Tehdään siis Savuton Suomi 2030 hanke mahdolliseksi yhdessä.

Nikotiininuuskan tilaaminen ja se että voit tilata parhaat nikotiinipussit täysin laillisesti Suomeen, katso varmistus Suomen tullin sivuilta, tilaaminen verkkokaupastamme on täysin laillista. Katso tullin ohjeistus TULLI.FI

4,90 4,17
4,90 3,90
4,90 4,17
(5) 4,90 3,90
(11) 5,90 5,02
(7) 5,90 5,02
(2) 4,90 4,17
Varasto loppu
(2) 4,49 3,82
Nuuskan salakuljetus romahti nikotiinipussien ansiosta

Suomen Tullin tuoreet takavarikkotilastot kertovat nuuskan laittoman salakuljetuksen jättimäisestä romahduksesta. Tullin arvion mukaan nuuskan salakuljetus [...]

Tuore tutkimustieto: Nikotiinipussit on haitattomin nikotiinituote!

Tuoreet tutkimukset tupakkaan liittyvien sairauksien riskeistä viidentoista eri nikotiinituotteen osalta antavat mielenkiintoisia tuloksia nikotiinituotteiden aiheuttamista [...]

Nikotiinipussien myynti vapautettu Suomessa

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ilmoitti huhtikuun alussa, että nikotiinipusseja ei luokitella enää lääkevalmisteiksi. Tämä [...]

Tupakan hinta 2023 – näin paljon voit säästää

Tupakan hinta ja käytännössä sen määrittelevä tupakkavero on noussut tasaisesti vuosittain jo kymmenien vuosien ajan. [...]

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt päivä päivältä

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt ovat huomattavissa jo jopa samana päivänä kun olet lopettanut tupakoinnin. Tupakan hinta [...]

Mitä tapahtuu kun lopettaa tupakoinnin?

Tupakoinnin lopettaminen ja tupakoinnin lopettamisen hyödyt tuntuvat nopeasti ja monella eri tavalla. Kun tupakointi loppuu, [...]

Miksi tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa?

Tupakoinnin lopettaminen on aina varma puheenaihe tupakoitsijoiden keskuudessa. Lähes jokainen tupakoitsija on jossain vaiheessa yrittänyt [...]

Nuuskaaminen vai nikotiinipussit?

Nuuskaaminen on ollut suosittua Suomessa jo vuosikymmeniä, huolimatta siitä, että nuuskan myynti Suomessa on ollut [...]

Kuinka monta nikotiinipussi kiekkoa voin tilata suomeen?

Niin monta kuin haluat. Fimean 4.4.2023 tekemän tulkintamuutoksen jälkeen tilausmäärärajoitukset poistuivat.

Voinko tilata vahvempia kuin 4mg nikotiinipusseja netistä kotiin?

Kyllä voit. Koska nikotiinipusseja ei enää luokitella lääkkeeksi, ei niitä enää koske lääkeaineiden maahantuotirajoitukset. Voit tilata niin vahvoja nikotiinipusseja kuin haluat, ja niin suuren määrän kerrallaan, kuin itse haluat.

Voinko tuoda ulkomailla käydessäni vahvempia nikotiinipusseja Suomeen laukussani?

Voit laillisesti viedä Suomeen 4mg vahvuisia nikotiinipusseja laukussasi. Vahvojen nikotiinipussien matkustajatuonti Suomeen on myös vapautunut Fimean 4.4.2023 tekemän muutoksen mukaisesti.

Kuinka nopeasti tilaamani nikotiinipussit tulevat perille?

Toimitamme tilaukset smartpostilla noin 2-5 päivässä tilauksestasi.

Saako Suomeen tilata nuuskaa?

Ei saa. Mikäli törmäät verkkokauppaan, joka väittää niin, poistu ja kirjoita selaimesi osoiteriville nikotiinipussit.com ja voit olla varma, että voit tilata ainoastaan Suomessa täysin laillisia tuotteita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.