Nikotiiniton nuuska - Nikotiinipussit netistä Suomeen

Nikotiiniton nuuska

nikotiiniton nuuska vai nikotiininuuska

2010-luvun alussa Suomeen rantautui uusi villitys, nikotiiniton nuuska, josta tuli nopeasti tietynlainen muoti-ilmiö nuorten ja jopa alakouluikäisten lasten keskuudessa. Nykyään nikotiiniton nuuska on kadonnut lähes täysin, joten katsotaanpa mitä tälle trendi-ilmiölle tapahtui.

Oi aikoja, Oi tapoja

Vuonna 2013 valtamedia alkoi täyttymään toinen toistaan huolestuneemmista otsikoista, joissa päiviteltiin, kuinka nikotiiniton nuuska on alakoululaisten uusi hittituote. Energianuuska suunniteltiin ja valmistettiin muistuttamaan mahdollisimman paljon tavallista nuuskaa, ja kuitenkin tuotteena sitä verrattiin lähinnä energiajuomiin. Näin kymmenisen vuotta viisaampina voidaan kuitenkin pohtia, jos tuotteita valmistaa sama taho, joka on valmistanut myös oikeita tupakkatuotteita, onko valmistajan ainoa intressi ollut pienen piristyksen tarjoaminen nuorisolle.

Tuntuukin tänä päivänä uskomattomalta, että vain alle kymmenen vuotta sitten, tällainen tupakkatuotetta päivänselvästi mallintava tuote oli Suomessa vapaasti lasten ostettavissa. Valvira oli rajoittanut energianuuskan mainontaa siten, ettei nikotiiniton nuuska voi olla mainonnallisesti esillä, eivätkä tuotteet saa sijaita nuorten ja lasten tuotteiden läheisyydessä. Kuitenkin oli täysin kauppiaan harkinnan alla, haluaako hän myydä energianuuskaa esimerkiksi kuusivuotiaalle asiakkaalleen.

Järki voittaa

Päättäjätkin olivat muilta kiireiltään ehtineet lukea uutisia ja maaliskuussa 2014 kuusi kansanedustajaa, viidestä eri puolueesta, esittivät eduskunnalle kirjallisen kysymyksen: Mitä aiotaan tehdä energianuuskan myynnin kieltämiseksi alle 18-vuotiaille?

Tällöin nikotiiniton nuuska saatiin tupakkalain piiriin ja pois näkyviltä. EU:n uusi tupakkatuotedirektiivi myös mahdollisti sen, että tupakkajäljitelmille ja tupakan vastikkeille voidaan asettaa ostoikäraja 18 vuoteen, kuten myöhemmin tehtiinkin.

Trendin synty

Kun huomattiin kuinka suuri muoti-ilmiö energianuuskasta tuli nuorten keskuudessa, alettiin luonnollisestikin tehdä tutkimuksia siitä, miksi tämänkaltaisesta tuotteesta tulee niin suosittu, että voidaan puhua jo trendistä.

Tutkimuksien mukaan nuoret liittivät nuuskaan ja sen käyttöön paljon myönteisiä mielikuvia. Se nähtiin miehekkäänä ja muodikkaana tapana, monien joukkuelajien parissa sitä pidettiin jopa tietynlaisena luonnollisena normina, jota kaikki lajin parissa harrastivat. Tupakointi oli jo tuolloin tietyllä tavalla menossa pois ”muodista” ja sitä pidettiin paheellisena, ja nuuskaamista taas pidettiin paljon terveellisempänä ja hyväksyttävämpänä.

Kun näihin lähtökohtiin lapsille ja nuorille tarjottiin mahdollisuus käyttää energianuuskaa ja sitä kautta oppia nuuskan käyttötapa ja tottua sen käyttöön, oli luonnollisestikin kynnys normaaliin nuuskan käyttöön todella matala, jopa olematon.

Mitä nikotiiniton nuuska on

Kickup Strong oli aikansa suosituin nikotiiniton nuuska, joten katsotaanpa tuotteen sisältö suosituimman version osalta:

Vesi, Tee, Keittosuola, Kosteudensäilyttäjä

(E 1520), Kaakaokuituja, Aromeja (mm. savuaromi), Happamuudensäätöaine

(Natriumkarbonaatti), Säilöntäaine (Kaliumsorbaatti), C-Vitamiini

(antioksidantti), Bio X20 (Vitamiinit: Niasiini, Pantoteenihappo,

E-Vitamiini, Riboflaviini, B6-Vitamiini, Tiamiini, Foolihappo, Biotiini,

B12-Vitamiini), Mineraalit (Magnesium, Sinkki, Seleeni), Ksylitoli,

Kofeiini, Siitepölyuute, Ginseng.

Paljon kaikenlaista tavaraa on pieneen pussiin saatu mahtumaan. Vaikka tärkeää onkin, että tuote ei sisällä samanlaista myrkkylistaa kuten tavallinen nuuska, on silti erittäin kyseenalaista että näin nuuskan kaltaisella tuotteella, minkäänlaisella sisällöllä, totutettiin nuorisoa nuuskan käyttämisen kulttuuriin.

Nikotiiniton nuuska nyt

Tällä hetkellä nikotiiniton nuuska on lähes kadonnut Suomen markkinoilta. Sitä myyvät jotkut luontaistuote- ja lisäravinnekaupat, mutta voisi melkeinpä sanoa, että löytääkseen nikotiinitonta nuuskaa, sitä täytyy osata etsiä.

Nikotiiniton nuuska tupakoinnin lopettamisessa

Kun puhutaan tupakkatuotteiden käytön lopettamisesta, on aivan oikein kääntää kaikki mahdolliset kivet ja etsiä oikeata tapaa päästä eroon kaikkein haitallisimmista tupakkatuotteista. Varsinaisena nikotiinikorvaushoitotuotteena nikotiinitonta nuuskaa ei kuitenkaan voi pitää, sillä luonnollisestikaan täysin nikotiinivapaa tuote ei helpota tupakoinnin tai nuuskaamisen lopettamisesta väistämättä seuraavia vieroitusoireita. Ehkäpä juuri sen takia nikotiiniton nuuska ei löydy esimerkiksi markettien kassoilta oikeiden korvaushoitotuotteiden rinnalta.

Tämän hetken suosituin korvaushoitotuote onkin nikotiininuuska, jonka avulla jo tuhannet Suomalaiset ovat päässet eroon tupakasta ja nuuskasta. Nikotiininuuskan nikotiinipitoisuus on 4 milligrammaa tai alle nikotiinia grammaa kohden, jolloin se toimii itsehoitolääkkeenä tupakoinnin lopettamisessa nikotiinipurukumin tapaan. Nikotiininuuska ei sisällä lainkaan tupakkaa ja pienen nikotiiniannoksen lisäksi siitä löytyy ainoastaan luonnollisia kuituja ja luonnollisia makuaineita.

Nikotiininuuskan tilaaminen netistä on paras tapa päästä alkuun tupakoinnin lopettamisessa. Nikotiinipussit.com on luotettava verkkokauppa, josta löydät parhaan valikoiman suosituimpia nikotiininuuska merkkejä. Loistava asiakaspalvelumme auttaa löytämään sinulle sopivimmat tuotteet ja saat tilaamasi tuotteet nopeasti perille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *