Paras nuuskatukku onkin verkossa?

Nuuskakaira ei olekaan paras nuuskatukku

Verkosta haetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän paikkoja joista voisi ostaa nuuskaa. Moni nuuskatukku verkossa näyttääkin siltä, että kaupasta olisi mahdollista tilata nuuskaa Suomeen. Täytyy muistaa, että nuuskan tilaaminen Suomeen on ehdottomasti kiellettyä ja laitonta, ja seuraamukset nuuskan tilaamisesta koituvat tilaajan kontolle.

Tullin ohjeistus nuuskan tilaamisesta on yksiselitteinen: Yksityishenkilö ei saa hankkia tai vastaanottaa etäviestimellä tilattuja tupakkatuotteita, sähkösavukkeita tai nikotiininesteitä postitse, tavarankuljetuksena tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta.

Mikä sitten on paras nuuskatukku?

Nuuskatukut, joista voit hankkia laillisesti nuuskaa, sijaitsevat kaikki Ruotsissa. Ruotsilla on EU:n poikkeuslupa nuuskan valmistamiseen ja myymiseen, ja Ruotsista on mahdollista tuoda nuuskaa Suomeen täysin laillisesti, noudattaen matkustajatuonnin rajoituksia.

Nuuskan tuonnin rajoitukset

Nuuskaa voi tuoda yhden kalenterivuorokauden aikana enintään 1000 grammaa, eli yhden kilon. Nuuskan tuonti on sallittua ainoastaan omaan henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa myydä tai luovuttaa eteenpäin edes lahjaksi. Lisätietoja nuuskan tuonnista artikkelistamme.

Nuuskatukku Ruotsi – suomalaisten suosikit

Suomalaisten asiakkaiden suosituimmat nuuskatukut löytyvät kaksoiskaupunki Haaparanta-Tornion Ruotsin puoleisesta kaupungista, eli Haaparannasta. Haaparannassa sijaitsee moni suosituin nuuskatukku ja kaupat ovatkin suunnattu lähes täysin suomalaisille asiakkaille.

TOP 3 nuuskatukut Haaparannassa

Nuuskakairan tukku

Nuuskakairan tukku on varmastikin yksi legendaarisimmista, ellei jopa se legendaarisin nuuskatukku Haaparannassa. Nuuskakaira, Snusgrossen, Kaira – Nuuskakairan tukusta käytetään monia nimiä ja nuuskakairan tukussa on varmasti piipahtanut lähes jokainen Haaparannassa nuuskamatkaillut suomalainen. Nuuska tekee täällä kauppansa nimenomaan suomalaisille asiakkaille. Nuuskakairan valikoimasta, hinnoista ja yleisesti nuuskakairan tukusta löydät tarkempaa tietoa aiemmasta ”Nuuskakairan tukku – snusgrossen” -artikkelistamme.

Nuuskakenraali

Nuuskakenraali eli Snusgeneralen on toinen erittäin suurta suosiota nauttiva nuuskatukku Haaparannassa. Nuuskakenraali sijaitsee päivittäistavarakauppa ICA Maxissa, osoitteessa Hästskovägen 2, 95336 Haaparanta, Ruotsi.

Nuuskakenraalin valikoimasta löytyvät kaikki suosituimmat nuuskamerkit, kuten Odens, Ettan, Siberia ja Killa. Nuuskan lisäksi Nuuskakenraali tarjoaa myös muita tupakkatuotteita, sekä pienehkön valikoiman tupakattomia nikotiinipusseja.

Nikotiinipusseja ostaessasi kannattaa kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, kuinka paljon nikotiinia nikotiinipussit sisältävät. Mikäli nikotiinipussit sisältävät yli 4 mg nikotiinia annospussia kohden, et voi tuoda nikotiinipusseja Suomeen ilman voimassa olevaa lääkereseptiä, tai muuta tuontilupaa. Toki voit ostaa vahvempia nikotiinipusseja joita Nuuskakenraali tarjoaa, ja käyttää niitä Ruotsin puolella ollessasi, mutta maahantuonti Suomeen on kiellettyä.

Haaparannan nuuskatukku - hyllyt notkuvat nuuskaa
Haaparannan nuuskatukkujen hyllyt notkuvat suomalaisille tarkoitettua nuuskaa

Nuuskaoutlet

Kolmas erittäin suosittu kohde suomalaisilla nuuskan ostajilla on nuuskaoutlet. Nuuskaoutlet löytyy heti rajanylityspaikan läheltä, osoitteesta Lillgatan 4A, 953 34 Haparanda, Ruotsi. Nuuskaoutlet ei ole myymäläpinta-alaltaan läheskään niin suuri kuin esimerkiksi nuuskakairan tukku, mutta kuten nuuskakairassa, nuuska valikoimassa kyllä löytyy.

Nuuskaoutletista löydät kaikki suosituimmat nuuskamerkit ja lisäksi jonkun verran nikotiinipusseja sekä sähkötupakkanesteitä. Nikotiinituotteiden lisäksi, kuten lähes jokainen Haaparannan nuuskatukku, nuuskaoutlet myy myös makeisia ja virvoitus- ja energiajuomia.

Kuten Nuuskakenraalinkin kohdalla, myös nuuskaoutletissa tarjolla olevat nikotiinipussit ovat liian vahvoja Suomeen tuotavaksi, mutta matkaillessasi Haaparannassa voit ehdottomasti kokeilla paikan päällä muutamia nuuskaoutletista löytyviä suosittuja nikotiinipusseja kuten Nordic Spirit, Skruff ja White Fox.

Tumppaa röökit ja laita pussit suuhun

Haaparannan nuuskatukku – suomalaisia varten?

Haaparannan nuuskatukuissa asioidessaan huomaa väistämättä, että lähes koko asiakaskunta on suomalaisia nuuska matkailijoita. Nuuskakairan parkkipaikalle kurvatessa ei nopealla vilkaisulla näy paljon muita kuin suomen rekisterikilvillä olevia autoja.

Suomalaisesta asiakaskunnasta kielii myös Haaparannan nuuskatukkujen myydyimmät ja suosituimmat nuuskamerkit. Nuuskakairan hyllyt notkuvat suomalaisten keskuudessa suosittuja Odens Cold Dry, R42, Pablo ja Killa nuuskasinkoja, joita itse ruotsalaiset eivät käytä juuri laisinkaan, mutta näiden nuuskaaminen Suomessa on erittäin suosittua.

Suomen suosituin nuuska on ollut jo vuosikausia Odens, jota rajan toisella puolella pidetään todella huonolaatuisena nuuskana. Kun tulli takavarikoi suuria nuuskalasteja, jotka ovat matkaamassa Suomen pimeille nuuskamarkkinoille, on salakuljetetusta nuuskasta suurin osa aina ”denssinä” tunnettua Odens Cold Dry:tä. Viimeisimmät tiedot Suomen tullista kertovat että nuuskan salakuljetus ja jälleenmyynti on muuttunut erittäin ammattimaiseksi, ja siitä on havaittavissa paljon samoja piirteitä kuin huumeiden salakuljetuksessa.

Nuuskan salakuljetuksen kasvaneista mittasuhteista kertoo tullin kiinni saama, Savon koplaksi nimetty nuuskan salakuljetusrinki, jonka arvioitiin salakuljettaneen ainakin 5400 kiloa nuuskaa Ruotsista. Epäiltyjä Savon koplassa oli yhteensä 15, joista kaksi pääepäiltyjä. Kyseisestä nuuskan salakuljetuksesta vaadittiin vakuustakavarikkoon yhteensä 3 670 000 euroa, joten mistään nappikaupasta nuuskan pimeässä kaupassa ei ole kysymys, eikä se sitä varmasti ole myöskään Haaparannan nuuskatukuissa. Esimerkiksi nuuskakairan tukku on nostanut liikevaihtonsa muutamassa vuodessa muutamasta miljoonasta lähes 40 miljoonaan euroon. 14 henkilöä työllistävälle yritykselle liikevaihdon taso on melkoinen.

Nikotiinipussit netistä – Uuden sukupolven nuuskatukku

Haaparannan nuuskatukuissa ravaaminen on alkanut kyllästyttämään monia suomalaisia nuuskasta nikotiiniannoksensa saaneita. Koronaviruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset Suomen ja Ruotsin välillä saivat monen nuuskaturistin etsimään uusia vaihtoehtoja. Pimeillä markkinoilla nuuska oli kallistunut jo täysin absurdeihin hintoihin, pääkaupunkiseudulla Odens tornin hinta kipusi nopeasti jopa 80 euroon.

Järkyttävän ylihintainen nuuska pimeiltä markkinoilta ei ollut vaihtoehto, Nuuskakairan tukku ja muut Haaparannan nuuskatukut olivat suljetun rajan takana, eivätkä ruotsinlaivat liikennöineet. Suomalainen nuuskaaja oli pulassa.

Ensimmäiset tupakattomien nikotiinipussien kokeilut kohdistuivat monilla kaupoista ja kioskeista löytyneisiin Zonnic nikotiiniannospusseihin. Zonnicia kokeilevia nuuskanhimoisia suomalaisia löytyikin yhtäkkiä niin paljon, että sekin myytiin loppuun lähes koko maasta. Suomalainen nuuskaaja oli entistä pahemmassa pulassa.

Kun hätä on suurin, on apukin lähellä – vain muutaman klikkauksen päässä! Tässä vaiheessa nousi esiin nuuskatuskissaan kiemurtelevien suomalaisten pelastus, ensimmäinen nikotiinipusseja netistä täysin laillisesti toimittava verkkokauppa, nikotiinipussit.com.

Paras nuuskatukku on verkossa!

Kun nuuskan saatavuus oli heikko, tupakattomien nikotiinipussien suosio räjähti käsittämättömään nousuun, ja pian sadat, jopa tuhannet nuuskaajat ovatkin päässeet eroon valtavasti terveyshaittoja aiheuttavasta nuuskasta. Nikotiinipussit.com toi saataville kaikki parhaat tupakattomat nikotiininuuskat, ja mikä parasta – nikotiininuuskan tilaaminen netistä oli – ja on edellen, Suomessa täysin laillista! Valikoimamme on kasvanut edelleen ja tällä hetkellä tuotteistamme löytyy varmuudella sopivat pussit jokaiselle, sillä nyt myös vahvat nikotiinipussit ovat tilattavissa täysin laillisesti Suomeen!

Nikotiinipussien suurimmat edut nuuskaan verrattuna

Nikotiinipussit eivät sisällä tupakkaa ja muita nuuskan myrkyllisiä ja syöpävaarallisia aineita
Nikotiinipussit eivät värjää nuuskan tavoin hampaita tai aiheuta pahanhajuista hengitystä
Voit tilata tupakatonta nikotiininuuskaa täysin laillisesti suoraan kotiovellesi
Paljon makuvaihtoehtoja ja voit myös valita itsellesi sopivan ”porauksen” tason

Kuinka se voi toimia vaikka nuuska on niin paljon vahvempaa?

Tämä on varmasti ensimmäinen kysymys joka herää siinä vaiheessa, kun harkitaan nuuskaamisen lopettamista nikotiinipussien avulla. Vaikka kokemuksia on luettavissa ja katsottavissa youtube-videoista kuinka paljon, tämä kysymys arveluttaa silti – ja se on täysin ymmärrettävää.

Moni Suomessa suosittu nuuska, kuten esimerkiksi Odens tai Siberia, sisältää todella paljon, monien mielestä jopa tarpeettoman paljon, nikotiinia. Pitkäaikainen käyttö voikin nostaa nikotiinitoleranssin todella suureksi, ja tuntuu siltä, ettei edes normaalin verran nikotiinia sisältävä nuuska kuten vaikka Ettan nuuska, enää ole riittävän vahvaa.

Tämä on kuitenkin usein asia, jolla ei niinkään ole tekemistä nikotiinipitoisuuden kanssa, vaan siihen vaikuttaa huomattavasti se, miltä nuuska tuntuu. Vahva nuuska sätii, poraa, kairaa – eli antaa todella voimakkaan tunteen ikenen ja huulen välissä.

Jos vahvaan nuuskaan tottunut nuuskaaja yrittää lopettaa nuuskaamisen esimerkiksi Zonnic annospussien avulla, jotka eivät tunnu miltään, se on varmasti hankalaa, koska nuuskaaja jää kaipaamaan tuttua poltetta suussaan.

Jos sama henkilö ottaa testiin vastaavasti vaikkapa ICE Freeze Reaper nikotiinipussit, joiden poraus voi olla jopa voimakkaampi kuin Odensissa, ollaan aivan täysin eri pelissä, vaikka nikotiinipitoisuus Zonnic Mint 4 mg annospusseissa ja ICE Freeze Reaperissa on täysin sama 4 milligrammaa nikotiinia annospussia kohden.

Niinkin yksinkertainen asia, kuin pussin tuttu nuuskamainen koko ja suutuntuma, voi olla ratkaiseva tekijä siinä, onnistuuko nuuskaaja vaihtamaan nuuskan tupakattomiin nikotiinipusseihin.

Miksi sitten käydä nuuskakairan tukussa?

Nuuskakairassa ja muissa nuuskatukuissa asioiminen on tylysti suoraan sanottuna täysin turhaa, sillä nuuska on korvattavissa helposti ja laillisesti tilattavissa olevilla tuotteilla.

Voit tilata nikotiininuuskaa jopa kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan, ilman minkäänlaista ylimääräistä stressiä siitä, onko nikotiininuuskaa saatavilla ja rikotko mahdollisesti lakia, kuten ostamalla pimeiltä markkinoilta Ruotsin mustaa kultaa. Voit katsoa viimeisimmät tullin ohjeistukset nikotiininuuskan tilaamisesta täältä.

Astu sisään parhaaseen nuuskatukkuun tästä ja tilaa uudet, modernit nikotiinipussit nuuskan tilalle. Et tule pettymään.

(1) 5,90 5,02
5,90 5,02
5,90 5,02
(1) 5,90 5,02

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.