Paras uudenvuodenlupaus: Savuton vuosi 2022

Paras uudenvuodenlupaus: lopeta tupakointi

Vuodenvaihde on perinteinen aika uusille aluille, tavoitteille ja lupauksille. Uudenvuodenlupaus liittyy hyvin usein itsensä kehittämiseen ja tietyistä paheista eroon pääsemiseen. Monesti lupaukset ovat oman terveyden kannalta tärkeäksi koettuihin asioihin liittyviä. Suomen yleisin uudenvuodenlupaus onkin varmasti joko kuntoilun ja liikunnan lisääminen tulevana vuonna, tai puhtaasti painonpudotukseen liittyvä lupaus.

Terveys on hieno tavoite

Omasta terveydestä paremmin huolehtiminen onkin siinä mielessä mainio kehityskohde, että tästä lupauksesta pääsevät usein nauttimaan lupauksen tekijän lisäksi myös läheiset ihmiset. Mikäli mietit itsellesi sopivaa uudenvuodenlupausta, ja tavoitteesi on lupauksen avulla kohentaa yleistä hyvinvointiasi, tässä muutama vinkki uudenvuodenlupaus 2022 ajatuksiksi.

Uudenvuodenlupaus I: Tupakoinnin lopettaminen

Totuus on, että tupakka tappaa – ja jos ei tapa, niin ainakin aiheuttaa valtavan riskin lukemattomiin eri sairauksiin. Kunnianhimoinen mutta todella tärkeä Savuton Suomi 2030 -hanke pyrkii tekemään Suomesta täysin savuttoman vuoteen 2030 mennessä. Tähän hankkeeseen oma osuus kannattaa hoitaa alta pois mahdollisimman nopeasti, sillä jokainen polttamatta jäänyt tupakka on voitto hyvinvoinnillesi.

Anna itsellesi mahdollisuus onnistua

Että voisit pitää lupauksesi tupakoinnin lopettamisesta, lopettamiseen kannattaa valmistautua. Kun ensimmäinen päivä vuotta 2022 koittaa, ja viimeinen tupakka on tumpattu edellisen vuoden puolella, on hyvä tiedostaa jo etukäteen, että edessä on haasteita. Tupakka aiheuttaa niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin riippuvuuden, eikä täysin valmistautumaton lopettaja kovin usein onnistu yrityksessään. Ota huomioon ainakin seuraavat seikat jo ennakkoon:

  • Ilmoita läheisillesi ja ystävillesi, että aiot lopettaa, etkä kaipaa mitään ylimääräistä hässäkkää asian tiimoilta. Lähes jokaisen kaveripiiristä löytyy yksi oman elämänsä koomikko, joka leikkisästi tarjoaa savukkeita lopettamispäätöksen jälkeen. Nämä hupailut saattavat vitsikkyydestään huolimatta pilata koko projektin.
  • Varaudu siihen, että vieroitusoireet iskevät. Vieroitusoireita hellität oikein valituilla nikotiinikorvaushoitotuotteilla. Nikotiinipussit ovat suosittu vaihtoehto tupakoinnille, vaikka ei olekaan lääke tai nikotiinikorvaushoitotuote. Tämä ei tarkoita, että se olisi kaikille paras konsti, mutta varmasti kokeilemisen arvoinen.
  • Käytä korvaushoitotuotteita riittävän paljon, usein ja tarpeeksi kauan. Yleisin virhe nikotiinikorvaushoitotuotteiden käytössä on se, ettei niitä käytetä tarpeeksi, eikä riittävän kauan. Esimerkiksi nikotiinipurukumin oikeanlainen pureskelutekniikka voi olla aluksi hankala oppia, ja tuntuukin siltä, ettei sitä millään voi käyttää niin paljon kuin ohjeissa sanotaan, leukojen kipeytymisen ja siitä aiheutuvan päänsäryn vuoksi. Tämän vuoksi on tärkeä kokeilla eri tuotteita ja löytää itselleen paras vaihtoehto.
  • Aseta tavoitteet ja kiinnitä myös lisää huomiota säästyvään rahaan. Säästetyillä rahoilla hankittu palkinto esimerkiksi ensimmäisen kolmen kuukauden savuttomuudesta voi olla riittävä motivaattori pitämään näpit erossa savukkeista tiukan paikan tullen.
  • Tiedä heikot kohtasi ja keksi niihin jo valmiiksi jotain uutta tupakan sijaan. Hyvin yleinen ja ensimmäisenä vastaantuleva kompastuskivi on aamukahvi, jonka kyytipojaksi on hyvinkin voinut jo vuosikausia kuulua tupakka. Entäs nyt? No, korvaushoitotuote tai vaikkapa pieni aamukävely savukkeen sijaan voi toimia todella hyvin, kun vain tiedät sen ja uskot tekemiseesi.

Uudenvuodenlupaus II: Liikunnan lisääminen / painonpudotus

Siinä toinen hyvin suosittu ja yleinen uudenvuodenlupaus, josta on monenlaista hyötyä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Liian usein nämä lupaukset päätyvät olemaan viikon tai korkeintaan muutaman viikon mittaisia superdiettejä, joiden loputtua vastaavasta liikunnan määrästä tai tiukasta ruokavaliosta on lähes mahdoton pitää kiinni. Onkin tärkeää, että otat tämän lupauksen käytäntöön niin, että teet arkiliikunnan määrään sekä ruokavalioon sellaisia muutoksia, joista pystyt pitämään kiinni kauan – jopa loppuelämäsi ajan!

Herkuttelua ei tarvitse lopettaa kokonaan, tai ylipäätään mistään luopua lopullisesti, kun vain pidät huolta siitä, että normaali arkinen ruokavalio ja liikunnan määrä ovat kunnossa. Herkkupäivä silloin tällöin ei pilaa onnistumistasi, kunhan muistat pitää huolta siitä, että normaali arkirytmisi ruoan, liikunnan ja levon osalta on balanssissa. Tupakoinnin lopettaminen auttaa myös tässä tavoitteessa, sillä liikunta on huomattavasti maistuvampaa ilman ylimääräistä tervaa ja muita myrkkyjä keuhkoissasi.

Uudenvuodenlupaus III: Läsnäolo ja ruutuaika

Tähän liittyvät uudenvuodenlupaukset eivät ole vielä nousseet suosituimpien uudenvuodenlupauksien listoille, mutta ehkä niiden pitäisi. Etenkin perheellisten, aikuisten ihmisten, olisi syytä kiinnittää huomiota näihin asioihin. Liian usein oikean ja todellisen läsnäolon sijaan keskittyminen on lasten tai muun perheen sijaan älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen näytöllä. Siinä missä lapsille aiheellisesti asetetaan älylaitteille tarkat ”peliajat”, unohtuu aikuisten osalta tämä kokonaan rajoittamatta.

Puhelimet pois ja lisää koko perheen yhteistä aikaa ja todellista läsnäoloa, ilman älylaitteiden tuomaa ylimääräistä häiriötä, tekisi varmasti hyvää todella monen perheen hyvinvoinnille. Tämä voi olla yllättävänkin haastava uudenvuodenlupaus. Jo pelkästään se, että voi itsekriittisesti tutkia omaa käytöstään ja mahdollista tarvetta tälle muutokselle, on monille hankalaa. Tätä kannattaa kuitenkin nimenomaan tutkia tarkalla silmällä.

Uudenvuodenlupaus IV: Uuden oppiminen

Uusien asioiden oppimiseen tai opetteluun liittyvät uudenvuodenlupaukset ovat myös jääneet nykypäivänä pienempään rooliin. Kätten taitojen vaaliminen ei enää teknologioiden kehittymisen myötä ole niin merkittävää, mutta monelle tästäkin voisi löytyä hyviä mahdollisuuksia kehittymiselle ja uudenvuodenlupaus vuodelle 2022. Lukeminen, uuden harrastuksen opetteleminen, työelämässä itsensä kehittäminen – mahdollisuuksia on lukemattomia. Mikäli koet, että terveyden ja hyvinvoinnin osalta elämässäsi on kaikki jo hyvin, mutta haluat silti tehdä jonkun uudenvuodenlupauksen, tässä voisi olla sopiva vinkki sinulle.

Savuton Suomi 2030

Palataanpa vielä hetkeksi tähän Savuton Suomi 2030 teemaan. Mikäli olet jo savuton, eikä nuuskaaminen kuulu harrastuksiisi, onneksi olkoon! Tulevan vuoden osalta voit keskittyä muihin tärkeisiin asioihin. Mutta mikäli tupakka on palanut vielä tänä vuonna ja olet yrittänyt aikaisemmin lopettaa siinä onnistumatta, nyt on ehkä oikea aika suurelle päätökselle. Tupakoinnin lopettaminen ei välttämättä tarkoita kaikkien nikotiinituotteiden käytön lopettamista kertalaakista, vaan saat ennemminkin apua päätökseesi ja parannat onnistumisen mahdollisuuksia modernien nikotiinituotteiden avulla.

Tupakaton mutta ei nikotiiniton

Nikotiini tuotteiden myynti Suomessa on kasvanut merkittävästi ja samalla tupakoinnin määrä vähentynyt. Nuuskan tuonti ja salakuljetus Suomeen on myös kasvanut rajusti. Nuuska ei kuitenkaan ole oikea vaihtoehto tupakointia lopettavalle, sillä myös nuuskan haitat ovat todella merkittävät. Uutiset kertovat, että nikotiini onkin Suomen myydyin lääke. Tavoitteena oleva Savuton Suomi ei varmastikaan olisi edes mahdollinen ilman nikotiinikorvaushoitotuotteita, sillä täysin nikotiiniton Suomi – se olisi jo huomattavasti haastavampi tavoite.

Löydät verkkosivustomme blogit -osiosta todella paljon tietoa tupakoinnin lopettamisesta ja parhaista mahdollisista korvaushoitotuotteista. Tutustu aiheeseen ja tee elämäsi paras päätös nyt, vuonna 2021!

Koko nikotiinipussit.com tiimi haluaa toivottaa loistavaa ja menestyksekästä – ja ennen kaikkea savutonta uutta vuotta 2022!

Helpottaaksemme päätöstäsi tarjoamme kaikki DOPE ja NYYTTI nikotiinipussit 15% alennuksella 5.1.2022 saakka.

uudenvuodenlupauksen kunniaksi DOPE ja NYYTTI -15%
Dope nikotiinipussit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksy” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.